Korkeakoulutuksen ylikansallistumisen ja
uusliberalistisen koulutuspolitiikanleviämisen myötä suomalaisissa
yliopistoissa onkolmen viime vuosikymmenen aikana alettu soveltaa yksityiseltäsektorilta
omaksuttuja hallinnon ja johtamisen tapoja (Rinne,Jauhiainen, Simola, Lehto,
Jauhiainen & Laiho 2012). Tutkijatovat puhuneet ”yritysparadigman”
noususta, jolla on viitattupaitsi yliopistojen samankaltaistumiseen yritysten
kanssa myöselinkeinoelämäyhteyksien tiivistymiseen (Etzkowitz, Webster,Gebhardt
& Cantisano Terra 2000; Rinne & Koivula 2005).

Uuden paradigman myötä
yliopistot on alettu mieltää innovaatioidentuottajina ja taloudellisen
kilpailukyvyn avittajina.Suomessa tämä on näkynyt valtiovallan tahtona lähentää
korkeakoulutustaja elinkeinoelämää ja lisätä koulutuksen työelämärelevanssia(Tervasmäki
& Tomperi 2018; VNK 2015). Myös elinkeinoelämän edustajat ovat omaksuneet
roolin yliopistokoulutuksen asiantuntijoina esittämällä visioitaan ja teesejään
korkeakoulujärjestelmänuudistamiseksi (esim. Suomen Yrittäjät 2017).
Yritysyhteistyön vahvistuminen ilmentää yhteiskunnallisenvuorovaikutustehtävän
vakiintumista yliopiston perinteistentehtävien, tutkimuksen ja opetuksen,
rinnalla.