Kansainväliset vaikutteet koulutuspolitiikassa ovat
voimistuneeterityisesti 1980-luvulta lähtien kautta koko teollistuneen
maailman.Yhtäältä maat ovat aktiivisesti lainanneet toisiltaan
koulutuspoliittisiaideoita ja ”hyviä käytäntöjä” (Ball 1998; Phillips2015;
Phillips & Ochs 2004; Steiner-Khamsi 2004), ja toisaaltaylikansalliset
organisaatiot ovat asiantuntijuuteen vedoten pyrkineetvaikuttamaan eri maiden
kansalliseen koulutuspolitiikkaanoman agendansa suuntaisesti (Corbett 2005;
Dostal 2004; Kallo2009; Stone 2004). Vaikuttamisen keinot vaihtelevat kovista
pehmeisiinja vaikutusmekanismit suorista epäsuoriin. EsimerkiksiTaloudellisen
yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n ajamienkoulutuspoliittisten ajatusten
ja suositusten suoria vaikutuksiavoi olla vaikea jäljittää ja dokumentaation
puuttuessa useinmyös mahdotonta todentaa pitävästi. OECD:llä ei ole
määräys-valtaa kansalliseen lainsäädäntöön, ja sen toimintaa
koulutuspolitiikassaonkin kuvattu pehmeäksi vallankäytöksi, monenlaisiinanalyyseihin,
politiikka-arviointeihin ja vertailuihin nojaavaksisuostutteluksi (ks. Bieber
& Martens 2011; Grek 2009; Martens& Jakobi 2010). OECD:n vaikutus eri
maiden koulutuspolitiikkaantapahtuu paljolti ajattelumallien, järkeilyjen ja
käsitteidenomaksumisen kautta. Tiedon ja informaatiotuotannon hallintamahdollistaa
vaikuttamisen jäsenmaiden politiikan agendoihinja sitä kautta myös
lainsäädännöllisiin uudistuksiin. OECD:n vaikutuksetvoivat olla suorempiakin,
kun maiden hallitukset alkavatpanna toimeen esimerkiksi
politiikka-arvioinneissa esitettyjäsuosituksia tai ryhtyvät toimenpiteisiin
kohentaakseen sijoitustaanmaiden välisissä vertailuissa.