Maija Vähämäki
 D.Sc.(econ.)


maija.vahamaki@utu.fi

+358 29 450 2907

+358 44 562 5060

Rehtorinpellonkatu 3

Turku






Asiantuntijuusalueet
Johtaminen ja organisointi, osaamisen johtaminen, esimiestyön vuorovaikutus, työelämätutkimus, dialogisuus organisaatiossa

Biografia
Olen työskennellyt 15 vuotta liike-elämän palveluksessa ja julkishallinnossa ja nyt jo saman verran akateemisissa ammateissa Turun yliopistolla. Yksityisellä puolella toimin ostajana ja vientipäällikönä, julkisella puolella mm. lähetystön kaupallisena avustajana Itävallassa, työhallinnossa ESR-koordinaattorina ja TuKKKssa kansainvälisten asioiden koordinaattorina. Turun kauppakorkeakouluun tulin ensin vetämään grafisen ja viestintäteollisuuden kehittämisprojekteja ja Media MBA-ohjelmaa, josta siirryin johtamisen ainelaitokselle tekemään tutkimusta osaamisen johtamisesta.
Vuodesta 2002 olen toiminut ensin assistenttina, yliassistenttina, lehtorina ja nyt yliopisto-opettajana johtamisen ja organisoinnin laitoksella.
Yliopiston yhteisistä ryhmistä kuulun henkilöstönkehittämisen toimikuntaan, opettajan pedagogisten opintojen valmisteluryhmään ja toimin sovittelijana henkilöstötoimelle osoitetuissa kiistatapauksissa.


Tutkimus

Väitöskirjassani (2008) tutkin osaamisen johtamista ja siihen liittyvää itseohjautuvuuden mahdollisuutta otsikolla: Dialogi organisaation oppimisessa. Käsittelin siinä valtaistamista ja vastuun vastaanottamista ja sen vaatimaa dialogista toimintatapaa.  Tutkimus käsitteli myös osaamisen systemaattista johtamista.

Myöhemmät tutkimusaiheeni ovat käsitelleet edelleen osaamisen johtamisen teemoja sekä mediassa rakentuvaa yleistä johtajuuspuhetta ja lakkoilua organisaatiokulttuurisena ilmiönä. Yliopistopedagogiikan puolella olen tutkinut tohtoriopintojen ohjaussuhdetta esimies-alaissuhteena. Osallistun myös Swipe-projektiin (ks. yrittäjyys/Anne Kovalainen), jossa toteutin fokusryhmähaastatteluja automatisoidun työn uusista merkityksenannoista.



Opetus

Olen opettanut monipuolisesti erilaisia johtamisen ja organisoinnin aineen kursseja. Olen myös ohjannut opinnäytetöitä kandi-, maisteri- ja tohtoritutkinnoissa ja opettanut niihin liittyviä laadullisen tutkimuksen menetelmiä.  Vuonna 2016 sain yleisen opettajan pätevyyden suoritettuani vaadittavat opinnot yliopistopedagogiikassa.

Kuluvana lukuvuotena opetan johtamisen peruskurssia ja esimiestyön vuorovaikutuskurssia. Ohjaan ja laadin harjoitustöitä myös organisaatiotutkimuksen ja tulevaisuudentutkimuksen kursseilla. Kandidaatintutkielman ryhmäni sijoittuu kevätlukukauteen 2019.

Olen suorittanut yliopistopedagogiikan opinnot Turun yliopistossa ja saanut yleisen opettajan pätevyyden vuonna 2016.



Julkaisut
  
null
  
null
  
1/2
  
null
  
null
  


Last updated on 2023-12-07 at 11:59