Artikkelissa tarkastellaan kuvataiteilija Outi Pieskin turvekattoista kotaa esittävän maalauksen Lavdnegoahti II (2017) materiaalisuutta saamelaiskulttuurin ja nykytaiteen vuoropuhelussa. Teosanalyysissä hyödynnetään saamelaiskulttuurista nousevia, teoksen materiaalista ja henkistä luonnetta avaavia käsitteitä duodji, saamenkäsityö, sekä rematriaatio, joka kytkeytyy kulttuuriaineisten käyttöön ja muokkautumiseen. Teoksen syntymaisemissa pohjoisen erämaassa muodostuneiden kirjoittajan omakohtaisten kokemusten ohella tarkastelu kietoutuu länsimaisessa nykytaiteessa tunnistettuun nk. materiaaliseen käänteeseen. Teoksessa Lavdnegoahti II duodji valjastetaan osaksi nykkytaidetta, josta tulee areena saamelaisen perinteen muokkautumiselle ja materiaaliselle työstölle. Duodjin uudelleenmuotoutuminen teoksessa tuo esii sen uusmaterialistisen luonteen toiminnallisena ja materiaaleiltaan aktiivisena teoksena, joka avaa tulkinnallisen vuoropuhelun menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Artikkeli edustaa puheenvuoroa keskustelussa siitä, millä ehdoin länsimainen taidehistoriankirjoitus ja -katsanto voivat tuottaa tulkintaa alkuperäiskulttuurin taiteesta.