Bacchin kehittämää WPR-menetelmää käytetään nykyään laajalti sosiologisessa koulutuspolitiikan tutkimuksessa, mutta usein irrallaan sen poststrukturalistisesta kontekstista. Tässä luvussa tarkastelemme menetelmää sen poststrukturalistisessa ja hallinnan analyyttisessa kehyksessään. Argumenttimme on, että WPR-menetelmä on metodologia, ja että sen kriittinen potentiaali pääsee oikeuksiinsa silloin, kun menetelmän ontologis-epistemologiset lähtökohdat huomioidaan.