Digitaalisissa peleissä kuolemaa käytetään niin narratiivisena kuin
pelimekaanisenakin elementtinä; mekaniikan kannalta vihollisten tai oman
hahmon kuolema kertoo tyypillisesti suorituksen onnistumisesta tai
epäonnistumisesta. Kuoleman seuraamukset, kuten hautaaminen ja
sureminen, ovat puolestaan esillä paljon vaihtelevammin. Tässä
tutkimuksessa tarkastellaan bittivainajien matkaa kuoleman hetkestä
viimeiseen leposijaansa pikselikalmistossa. Materiaalina käytettyjä
pelejä lähestyttiin lähiluvun kautta, muodostaen kolme pääteemaa: Kuoleminen, Hautaaminen ja hautapaikat, sekä Sureminen
pelimaailman sisällä. Löydösten perusteella voidaan ymmärtää kuoleman
roolia pelisuunnittelussa: niin tarinankerronnassa, pelimekaniikassa
kuin visuaalisessa esityksessäkin. Artikkeli avaa pelitutkimusta
kuolemantutkimuksen suuntaan tuoden peleissä usein trivialisoituun
aiheeseen uutta näkökulmaa.