Yhteiskunnan häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautumisen lähtökohdat ovat muovaantuneet merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Turvallisuusuhat ovat yhteiskunnallisen kehittymisen myötä muuttuneet aiempaa dynaamisemmiksi ja keskinäisvaikutteisemmiksi. Lisäksi kansalliset järjestelmämme, huoltovarmuutemme ja turvallisuusratkaisumme nojautuvat yhä vahvemmin kansainväliseen yhteistyöhön. Yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kytkeytyvät järjestelmät ovat digitalisaation ja kustannustehokkuuden vaatimusten myötä kehittyneet entistä riippuvaisemmiksi toisistaan, mikä mahdollistaa haavoittuvuuksien hyödyntämisen yhä epäsuoremmin, jolloin vahingollinen toiminta ei välttämättä näytä laittomalta.

Oikeuden resilienssin merkitys on korostunut lainsäädännön sääntelykohteina olevien yhteiskunnallisten ilmiöiden monimutkaistuessa. Resilienssille voidaan antaa erilaisia merkityssisältöjä. Resilienssi voidaan laajassa merkityksessä ymmärtää järjestelmän kyvyksi reagoida ja vastata häiriöihin sekä palautua niistä menettämättä ydintoimintojaan. Oikeudellisessa tarkastelussa korostuvat oikeusjärjestyksen ja lainsäädännön toimintaan liittyvät näkökohdat. Arviointi kohdistuu oikeudellisen sääntelyn toteuttamisen tapaa koskeviin perustaviin kysymyksiin. Vaatimukset oikeuden resilienssistä voivat nousta esille toisistaan poikkeavissa soveltamistilanteissa. Tarkastelussa on otettava kantaa lainsäädännön rakenteisiin ja niiden kehittämisen mahdollisuuksiin, ja sen on katettava vallitsevan kokonaisturvallisuuden kentän mukaisesti normaaliolojen häiriötilanteita ja poikkeusoloja koskeva oikeudellinen sääntely. Edellisten kuvantamiseksi artikkelissa arvioidaan tyyppitapauksia, joiden avulla voidaan jäsentää toimivaltuuksien käytön joustavuudesta ja yksilöiden oikeusasemien suojaamisesta seuraavien jännitteiden ratkaisemisen mahdollisuuksia.