Tutkin parhaillaan myötätunnon merkityksiä ylikulutukseen liittyvään luopumisen problematiikkaan 2020-luvulla julkaistussa ja julkaistavassa metsäaiheisessa runoudessa. Tutkimusotteeni kiinnittää huomiota runouden kykyyn yhdistää tunteita ja tietoa tavalla, joka koskettaa lukijaa.

Suomalainen luonnonvarojen kulutus ylittää globaalit kestävyysrajat moninkertaisesti, ja sen seurauksista kärsivät myös Suomen ulkopuolella paitsi luonto myös kaikkein köyhimmät ihmiset.  Metsien teollinen hyödyntäminen Suomessa liittyy läheisesti elintason nousuun ja sitä kautta haitallisten kulutustottumusten kehittymiseen. Tutkin sitä, miten myötätunnon ilmaisut runoudessa toimivat lukijan itsetutkiskelun katalysaattoreina. Kiinnitän erityistä huomiota siihen, miten vaatimuksia luopumisesta käsitellään runoudessa toiseuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmista.

Kuljetan suomenkielistä nykyrunoutta lukiessani mukana kansanrunouskontekstia eli Suomen Kansan Vanhoja Runoja (SKVR-arkisto) sekä niistä tutkimuksissa tehtyjä luentoja. Tulokulmani kansanrunouteen on kulttuurintutkimuksellinen. Minua kiinnostavat tradition esityksissä metsään liittyvät rituaalit, uskomukset ja käytännön merkitykset, jotka kaikki kertovat ihmisen metsää käsittelevistä tunteista ennen antroposeenin aikakautta.

Osa hankkeeni tarkoitusta on seurata aktiivisesti nykyrunouden julkaisukenttää, niin runoutta kuin sen vastaanottoa, ja tehdä näkyväksi metsä-aiheisen runouden reagointia ilmastokriisiin.

Opetuksessa ja yleisöluennoissa olen keskittynyt runouteen.