Anni Paalumäki
KTT, oppiaineen vastuuhenkilö
anhepa@utu.fi Rehtorinpellonkatu 3 Turku Työhuone: 4.floor ORCID-tunniste: https://orcid.org/0000-0002-1649-7408 |
Organisaatiotutkimus; Organisaatiokulttuuri; Organisaation identiteetti; Ajallisuus; Rajat ja niiden ylittäminen, Akateeminen työ ja johtajuus; Mentorointi; Työtilat; Avokonttorit;
Tulin töihin Turun kauppakorkeakoulun johtamisen ja organisoinnin oppiaineeseen ensimmäisen kerran syksyllä 1987. Suoritin KTT-tutkinnon vuonna 2004, ja vuodesta 2012 lähtien olen työskennellyt yliopistonlehtorina.
Toimin tällä hetkellä johtamisen ja organistoinnin vastuuhenkilönä
Väitöskirjani Keltaisella johdetut (2004) käsitteli artefakteja osana organisaatiokulttuuria ja erityisesti tietoista artefaktien kautta tapahtuvaa vaikuttamista. Tämän lisäksi tärkeä tutkimuskohde on ollut organisaation identiteetti ja erityisesti sen kehittyminen ajan mittaan. Olen kiinnostunut myös laadullisista tutkimusmenetelmistä, (avoimista) työtiloista, virtuaalisuudesta työn tekemisen kontekstina ja akateemisesta työstä.
Viimeaikainen tutkimusinnostukseni on erilaiset organisatoriset rajat.
Olen opettanut useita kymmeniä johtamisen ja organisoinnin kursseja niin aine- kuin syventävälläkin tasolla sekä jatko-opinnoissa vuosien varrella.Tämän lisäksi ohjaan mielellään tutkielmia johtamiskoulutuksessa ja toimin asiantuntijana Turun yliopiston erilaisissaa mentorointiohjelmissa. Olen myös yksi johtamisen ja organisoinnin omaopettajista.
Anni on suorittanut yliopistopedagogisia opintoja yht. 10 op.
Tällä hetkellä Anni vastaa seuraavista kursseista:
- JO3 Näkökulmia organisaatioihin (KTK)
- JO4 Strateginen johtaminen (KTK)
- YSM Laadulliset tutkimusmenetelmät, harjoitukset (KTM)
- JOPG Pro gradu -tutkielma (KTM)
- Väitöskirjaohjaus (KTT)
- eMBA Tutkielma- ja kehittämistyöohjaus (Johtamiskoulutus)
- Novelty in the flow of time – Taking a view from nowhere in an on-going present (2013) EGOS 2013 Tor Hernes, Juha Laurila, Anni Paalumäki, Ida Danneskiold-Samsøe, Ansgar Ødegård
(A4 Vertaisarvioitu artikkeli konferenssijulkaisussa) - Havainnointi kauppatieteellisessä tutkimuksessa (2011) Menetelmäviidakon raivaajat - perusteita tutkimuslähestymistavan valintaan. Vähämäki Maija, Paalumäki Anni
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Organisaatiokulttuuri aineettoman pääoman osatekijänä (2011) Aineeton pääoma organisaation voimavarana Paalumäki Anni
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Building Presence in Virtual Teams – A Spatial Approach (2010) 9th European IIRA Congress, Special symposium: HRM in globally distributed organizations - Building new skills & practices for virtual collaboration Paalumäki, A., Arola, J-M, Saarinen, E., Lähteenmäki, S.
(B3 Vertaisarvioimaton artikkeli konferenssijulkaisussa) - Easy to See, Hard to Tell? Applying Participative Action as a Research Resource in Organization Studies (2010) Electronic proceedings of the 3rd Qualitative Research Conference Paalumäki, A., Toivo, L.; Vähämäki, M.
(B3 Vertaisarvioimaton artikkeli konferenssijulkaisussa) - Eväitä esimiestyöhön akateemisessa työympäristössä (2010) Keskinen, S.; Paalumäki, A. (toim.)
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Työnohjaus palvelee yrittäjiä (2010) Keskinen, S.; Paalumäki, A.
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Yhteisöllisyys ja työhyvinvointi yliopistotyössä (2010) Eväitä esimiestyöhön akateemisessa työympäristössä Paalumäki, A,
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Yliopiston mentorointiohjelma oppimisympäristönä (2009)
- Hallinnon Tutkimus
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Leadership and Creative Work – The Case of Design (2008) Creativity and the Contemporary Economy Virtaniemi Johanna, Paalumäki Anni
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Fields for passion – Physical Space and Organisational Knowledge Creation (2005) The Passion for Learning and Knowing: Proceedings of the 6th International Conference on Organizational Learning and Knowledge Paalumäki Anni, Vähämäki Maija
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Keltaisella johdetut (2004) Paalumäki Anni
(G4 Monografiaväitöskirja) - The Retraining and Mobility Motivations of Key Personnel – Dependencies in the Finnish Business Environment (1993)
- International Journal of Human Resource Management
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä )



