Tiina Annevirta
KT
Sote-akatemia tiirau@utu.fi +358 29 450 3612 +358 50 339 0413 Assistentinkatu 5 Turku |
oppimisen edellytykset ja vaikeudet, oppiminen ja osallisuus, opetus- ja ohjausvuorovaikutus, koulu lasten ja nuorten hyvinvointiympäristönä
Olen valmistunut kasvatustieteiden tohtoriksi Turun yliopistosta (2007) ja toimin yliopistonlehtorina Turun yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella (2008–). Vastaan opetustyössäni luokan-, aineen- ja erityisopettajan tutkinto-ohjelmien oppimisen edellytyksiä ja haasteita sekä oppimisen tukemisen mahdollisuuksia käsittelevistä opintokokonaisuuksista. Toimin myös osa-aikaisena erikoistutkijana monitieteisessä Right to Belong (R-to-B) -hankkeessa (2023–). Ennen Opettajankoulutuslaitokselle siirtymistä toimin Turun yliopiston Oppimistutkimuksen keskuksessa (1992–) erilaisissa tutkimus-, kehittämis- ja koulutustehtävissä. Nykyisessä työtehtävässäni olen toiminut myös kasvatustieteiden tiedekunnan Kouluhyvinvoinnin erikoistumiskoulutuksen (2016–2020) vastuutiimissä ja olen mukana tiedekunnan jatkuvan oppimisen kehittämistyössä. Edustan myös kasvatustieteellistä tiedekuntaa Turun yliopiston Sote-akatemian koulutus- ja kehittämistyössä erityisesti lasten ja nuorten arjen hyvinvoinnin vahvistamiseen liittyvissä sisältökokonaisuuksissa.
- Opettajankouluttajien käsityksiä moninaisuudesta ja moninaisuuden opettamisesta (2023)
- e-Erika : Erityispedagogista tutkimusta ja koulutuksen arviointia
(D1 Artikkeli ammattilehdessä) - Opettajien kouluttaminen inklusiivisten kasvatus- ja oppimisympäristöjen asiantuntijoiksi (2023)
- Kas!-blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Matematiikassa heikkojen oppilaiden metakognitiiviset kokemukset yhteisöllisessä ongelmanratkaisuprosessissa (2022)
- Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - HOHTOa opettajankoulutukseen! (2021)
- Kas!-blogi
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Enhancing Children´s and Adolescents´ Learning, Engagement and Well-Being in Schools via Well-Being in Schools-specialization program for teachers
(Poster abstract; 19th International Conference on Integrated Care, San Sebastian, 01-03 April 2019) (2019)- International Journal of Integrated Care
(O2 Muu julkaisu ) - Kouluhyvinvointi syntyy vain yhteistyöllä (2019)
- Turun Sanomat
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Miten koulusta tehdään hyvinvointiyhteisö?
Lausunto Valtioneuvoston raporttiin "Edellytykset kasvuun, oppimiseen ja osallisuuteen kaikille"; Jouni Välijärvi; http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-701-7 (2019) Edellytykset kasvuun, oppimiseen ja osallisuuteen kaikille Jaanet Salminen, Tiina Annevirta
(O2 Muu julkaisu ) - KiVa Koulu: Opettajan opas yläkoulun 7. luokalle (2018) Sainio Miia, Novák Johanna, Kaukiainen Ari, Willför-Nyman Ulrika, Annevirta Tiina, Pöyhönen Virpi, Salmivalli Christina
(D5 Oppikirja, ammatillinen käsi- tai opaskirja tai sanakirja ) - Opettaako koulu kohtaamaan toisen ihmisen? (2018)
- Inhimillisiä uutisia
(E1 Yleistajuinen artikkeli lehdessä) - Opetussuunnitelmaosaaminen tulevien luokanopettajien kokemana (2018)
- Kasvatus : Suomen kasvatustieteellinen aikakauskirja
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Curriculum and Teachers’ Pedagogical Thinking When Planning for Teaching (2016)
- European Journal of Curriculum Studies
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Opetussuunnitelman perusteiden välittämä ohjaus - mitä, kenelle ja miksi? (2014)
- Kasvatus : Suomen kasvatustieteellinen aikakauskirja
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Opetussuunnitelma opettajankoulutuksessa: Kirjoitettujen opetussuunnitelmien kirjavuus (2014) Opettajankoulutuksen tilannekatsaus: tilannekatsaus marraskuu 2014 Vitikka Erja, Salminen Jaanet, Annevirta Tiina
(D2 Artikkeli ammatillisessa kokoomateoksessa) - Opetussuunnitelma opettajankoulutuksessa : Opetussuunnitelman käsittely opettajankoulutusten opetussuunnitelmissa (2012) Vitikka Erja, Salminen Jaanet, Annevirta Tiina
(D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti tai -selvitys ) - KiVa Koulu: Opettajan opas yläkoululle (2009) Sainio Miia, Kaukiainen Ari, Willför-Nyman Ulrika, Annevirta Tiina, Pöyhönen Virpi, Salmivalli Christina
(D5 Oppikirja, ammatillinen käsi- tai opaskirja tai sanakirja ) - Developmental dynamics of metacognitive knowledge and text comprehension skill in the first primary school years (2007)
- Metacognition and Learning
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Developmental Changes of Metacognitive Skill in Elementary School Children (2006)
- Journal of Experimental Education
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Metacognition in young primary school children : a developmental approach
(2006) Annevirta Tiina
(G5 Artikkeliväitöskirja) - Miten tukea oppilaiden metakognitiota luokkatyöskentelyssä? (2003) Annevirta Tiina, Iiskala Tuike
(D5 Oppikirja, ammatillinen käsi- tai opaskirja tai sanakirja ) - Metacognitive knowledge in primary grades: A longitudinal study (2001)
- European Journal of Psychology of Education
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä )