Heidi Keinonen
YTT, dosentti
heidi.keinonen@utu.fi |
televisiotutkimus; mediateollisuuden tutkimus; yleisradiotoiminta; mediahistoria; yleisötutkimus
Yle 100 -tutkimusohjelma, Yle ja kulttuuri
Olen toiminut media- ja viestinnäntutkimuksen tutkijana ja opettajana Tampereen ja Turun yliopistoissa vuodesta 2004 alkaen.
Tutkimushankkeissani olen tarkastellut mm. suomalaisen kaupallisen television historiaa, monimediallisia televisiotuotantoja sekä televisioformaatteja. Tutkimusartikkeleitani on julkaistu esimerkiksi Critical Studies in Television-, Media, Culture & Society- ja Media History -lehdissä. Olen lisäksi kirjoittanut suomenkielisen televisioformaatteja käsittelevän kirjan Televisioformaatti ja kulttuurinen neuvottelu (Jyväskylän yliopisto 2018).
Tällä hetkellä olen mukana YLE 100 - tutkimushankkeen Yle ja kulttuuri -osahankkeessa sekä Suomen Kulttuurirahaston rahoittamassa elokuvan ja television yhteistä historiaa käsittelevässä tutkimuksessa.
- Development of program format adaptation in Nordic public service television (2025)
- Media and Intercultural Communication: A Multidisciplinary Journal
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Elokuva Ylessä, Yle elokuvassa (2025) Kulttuurin vuosisata. Luova ohjelmatyö Yleisradiossa 1926–2025 Keinonen, Heidi
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Kulttuurin vuosisata — Luova ohjelmatyö Yleisradiossa 1926-2025 (2025) Koivunen, Anu; Kannisto, Maiju; Keinonen, Heidi; Mäkelä, Janne
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Radiodraaman ja -viihteen transnationaali sarjallistuminen (2025) Kulttuurin vuosisata. Luova ohjelmatyö Yleisradiossa 1926–2025 Keinonen, Heidi
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Teatteria, kirjallisuutta vai äänitaidetta? Kuunnelmasta radiofiktioon (2025) Kulttuurin vuosisata. Luova ohjelmatyö Yleisradiossa Koivunen, Anu; Keinonen, Heidi
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Tekijälähtöisyydestä tuotantokoneeseen: draama- ja viihdesarjojen muuttuva tekijyys (2025) Kulttuurin vuosisata. Luova ohjelmatyö Yleisradiossa 1926–2025 Keinonen, Heidi
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Tuotannon, kerronnan ja jakelun uudet muodot: Draama- ja viihdesarjat 2000-luvulla (2025) Kulttuurin vuosisata. Luova ohjelmatyö Yleisradiossa 1926–2025 Keinonen, Heidi
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Book Review: Review of Middle Eastern Television Drama: Politics, Aesthetics, Practices, Edited by Christa Salamandra and Nour Halabi. 2023. ISBN: 978-1-03-202781-4 (2023)
- Media and Intercultural Communication: A Multidisciplinary Journal
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - From television genre to film genre: Finnish Schlager music on small and big screens (2023)
- Journal of Scandinavian Cinema
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - FROM A LITERARY GENRE TO A TELEVISION GENRE: THE CIRCULATION OF “FINNISH WEIRD” (2022)
- Series
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Modes of engagement with musical talent shows: Studying audience engagement as a set of experiences (2018)
- Participations
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Book review: Jean K. Chalaby: The Format Age: Television's Entertainment Revolution. Wiley. ISBN: 978-1-5095-0259-2. (2017)
- Critical Studies in Television
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - From public service broadcasting towards soci(et)al TV. Producers’ perceptions of interactivity and audience participation in Finland and Israel (2017)
- Nordicom Review
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Television format as cultural technology transfer: importing a production format for daily drama (2017)
- Media, Culture and Society
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Cultural negotiation in an early programme format: The Finnish adaptation of Romper Room. (2016) New Patterns in Global Television Formats Heidi Keinonen
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - From serial drama to transmedia storytelling: How to re-articulate television aesthetics in the post-broadcast era? (2016)
- Northern Lights
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Lapset television kilpailuohjelmissa – hyväksikäyttöä vai uudenlaista toimijuutta? (2016) Monimuotoinen mediakasvatus Heidi Keinonen
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Television format as cultural negotiation: Studying format appropriation through a synthesizing approach. (2016)
- View : Journal of European Television History and Culture
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - The duality of banal transnationalism and banal nationalism: Television audiences and the musical talent competition genre. (2016) New Patterns in Global Television Formats Pia Majbritt Jensen, Andrea Esser, Heidi Keinonen, Anna Maria Lemor
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Massaluennosta verkkokurssiksi – miten toteuttaa konstruktivistista oppimiskäsitystä? (2015)
- Yliopistopedagogiikka
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä )