Sinikka Lepistö
 Dosentti, KTT/D.Sc.


sinikka.lepisto@utu.fi

+358 29 450 4879

+358 50 477 3076

Pohjoisranta 11 A

Pori


ORCID-tunnistehttps://orcid.org/0000-0001-9017-9419

Research Gate Profile

Google Scholar Profile



Asiantuntijuusalueet
Johdon ohjaus- ja kontrollijärjestelmät; Taloushallinnon ulkoistaminen ja palvelukeskukset; Työntekijöiden palkitsemisjärjestelmät; Oppiminen ja laskentatoimen opetus

Biografia

Työskentelen laskentatoimen yliopisto-opettajana Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä. Tätä ennen työskentelin yliopistonlehtorina Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa laskentatoimen oppiaineessa. Oulusta ovat myös kauppatieteiden maisterin- ja tohtorintutkintoni vuosilta 2003 ja 2008. Minulla on myös kokemusta opintohallinnosta, sillä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa toimin maisteriohjelmien vastuuhenkilönä.



Tutkimus

Tutkimukseni käsittelee johdon ohjaus- ja kontrollijärjestelmiä, eli miten ihmisiä ohjataan, rohkaistaan ja autetaan toimimaan organisaation parhaaksi. Tarkemmin tutkimusprojektini käsittelevät esimerkiksi palkitsemisjärjestelmiä, ohjausjärjestelmiä taloushallinnon palvelukeskuksissa sekä taloushallinnon ulkoistamista. Olen kiinnostunut myös opetuksen kehittämisestä ja näin ollen olen tutkinut esimerkiksi case-tehtävien käyttöä laskentatoimen opetuksessa.



Opetus

Vahvin opetuskokemukseni on johdon ohjaus- ja kontrollijärjestelmistä sekä opinnäytetöiden ohjauksesta. Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä ohjaan kandidaatin- ja pro gradu -tutkielmia. Olen vastuuopettajana Kustannuslaskennan perusteissa ja Sijoitustoiminnassa sekä opetan opintojaksoilla Integroiva Projektityö ja Asiantuntijaorganisaation strateginen ohjaus.



Julkaisut


Last updated on 2025-09-04 at 14:24