Pete Pesonen
muistitietotutkimus, muistitietohistoria, työväenhistoria, työelämän suhteet, 1900-luku,
Väittelin joulukuussa 2024 Suomen historian oppiaineesta otsikolla Tehdastyöläisten firabelitöiden muistitietohistoria. Väitöskirjani tarkastelee tehdastyöläisten tekemien firabelitöiden muistitietohistoriaa ja merkitystä suomalaisessa teollisuustyössä vuosina 1945–1990. Firabelitöillä tarkoitetaan työntekijöiden työpaikalla, työnantajan välineillä ja materiaaleilla sekä usein työajalla omaksi hyödykseen tekemiä töitä. Tutkimuksessani määritellään mitä firabelityöt olivat, ketkä niitä tekivät, minkä takia niitä tehtiin, ja miten ilmiö linkittyy osaksi tehdastyön lattiatason paikallisia suhteita ja työpaikkakulttuuria sekä niiden epävirallisia käytäntöjä. Tutkimus avaa uusia näkökulmia työväen historiaan, teollisuuden sosiaaliseen kulttuuriin ja muistitietotutkimukseen.
Tutkimukseni ohella toimin erikoistutkijana Työväen Arkistoon kuuluvassa Työväen muistitietotoimikunnassa.
Olen Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran hallituksen jäsen ja Finnish Oral History Networkin, suomalaisten muistitietotutkijoiden verkoston, johtoryhmän jäsen.
Väitöskirjatutkimukseni käsittelee työelämän suhteita suomalaisessa teollisuudessa firabelitöiden näkökulmasta 1945-1990 välisenä
aikana. Firabelityöllä tarkoitetaan työntekijöiden työpaikalla, työnantajan välineillä sekä materiaaleilla ja useimmiten työajalla omaksi hyödykseen
tekemiä esineitä, joita on tehty pääsääntöisesti ilman lupaa.
Firabelityöt ilmiönä tuo uusia näkökulmia
työn historiaan. Ilmiö valottaa uudella tapaa työntekijöiden omaehtoista
tehdaskulttuuria, työnjohtajien ja työntekijöiden välisiä suhteita ja työntekijöiden
omapäisyyttä sekä sen kontrollointia.
Ilmiön käsitteleminen on hankalaa niin
työnantajille, työntekijöille kuin työntekijöitä edustaville ammattiliitoille.
Työnantajien virallisesta näkökulmasta minkäänlaisia firabelitöitä ei ole
saanut tehdä. Työntekijät puolestaan eivät halua leimautua luvattomien töiden
tekijöiksi. Järjestäytynyt ammattiyhdistysliike puolestaan on ylläpitänyt
itsestään kuvaa työväestön omapäisyyksien hillitsijänä.
Väitöskirjani päälähteenä on järjestämäni muistitietokeruu
firabelitöistä.
2022: Cultural Heritage of Industrial Work; joined online course for the students from the
following universities: Jagiellonian University (Poland), University of Helsinki, and University of
Oulu, suunnittelutyöryhmä ja toteutus.
2020–2021: Helsingin yliopisto, Kulttuuriperinnön maisteriohjelma: Muuttuvan teollisuustyön
kulttuuriperintö; kolmen kurssin kokonaisuus, suunnittelutyöryhmä ja toteutus
-Muuttuvan teollisuustyön kulttuuriperintö: Johdantokurssi, etäluento.
-Firabelityöt muistitietohaastattelun aiheena. Helsingin yliopisto:
Muistitietotutkimuksen praktikumkurssi, suunnittelutyöryhmä ja opetus.
-Karkkilan konepajakoululaisten firabelityöhaastattelut. Helsingin
yliopisto: museologian kurssi, suunnittelutyöryhmä ja opetus.
- Longer, broader, deeper, and more personal - the renewal of labour history in the Nordic countriesErään keruun anatomia - Firabelitöihin liittyvän muistitiedon ja muun tehdasperinteen tallentaminen (2023)
- Scandinavian Economic History Review
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Muistitietoa yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta lapsuudessaKesäseminaarissa tarkasteltiin työväestön ja demokratian suhdetta monelta kantilta (2023)
- TyöväentutkimusTyöväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Konferensseja Suomessa ja ulkomailla (2023)
- Historiallinen AikakauskirjaTyöväentutkimus
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Tehdastyön harmaa vyöhyke - Firabelityöt työntekijöiden ja työnjohtajien näkökulmasta 1940-luvulta 1990-luvun alkuun (2022) Muistitietotutkimuksen paikka: Teoriat, käytännöt ja muutos Kivilaakso Katri, Pesonen Pete, Taavetti Riikka
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Studying Industrial Oral History during the Pandemic – Ethical and Methodological Questions (2022)
- Ethnologia Fennica : Finnish Studies in Ethnology
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - "Niistä ei sitten puhuta, koska se on näpistelyä"
Firabelitöiden perustelut ja rajat muistelmapuheessa (2020) Valvottu ja kuritettu työläinen Pete Pesonen
(A3 Vertaisarvioitu kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - 2020 Enbom Leena, Pesonen Pete, Suodenjoki Sami
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - Valvottu ja kuritettu työläinenVuosi 1918 työväen muistitiedossa2020
- Väki VoimakasGenos
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - 2019
- TyöväentutkimusTyöväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Paternalismia yrittäjäminän tyrkyttämiseen - näkökulmia työväestön valvontaan ja kuriin (2019)
- Työväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Työväen muistitietotoimikunnan historia (2019) Demokratian muisti: Työväen Arkisto 110 vuotta Pete Pesonen
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Työväestö demokratian laajentajana ja haastajana (2019) Työväestö ja demokratia Ilkka Kärrylä, Pete Pesonen, Anna Rajavuori
(B2 Vertaisarvioimaton kirjan tai muun kokoomateoksen osa) - Työväestö ja demokratia (2019) Ilkka Kärrylä, Pete Pesonen, Anna Rajavuori
(C2 Toimitustyö tieteelliselle kokoomateokselle) - (2018)
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - Kirja-arvio: Maria Vanha-Similä: Yhtiöön, yhtiöön! Lapsiperheiden arki Forssan tehdasyhteisössä 1950-1970-luvuilla. ISBN: 978-952-6655-05-5. (2018)
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - (2018)
- Työväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - (2018)
- Työväentutkimus
(A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä ) - Vuoden 1918 punaiset muistot (2018)
- Työväentutkimus
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - (2018)
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä ) - (2017)
(B1 Vertaisarvioimaton kirjoitus tieteellisessä lehdessä )