Antti-Jussi Kouvo
 

Asiantuntijuusalueet
hyvinvointi; luottamus; ikääntyminen; sosiaaliset verkostot; asuminen; vertaileva tutkimus; tutkimusmenetelmät

Tutkimus

Tutkimukseni keskittyy hyvinvointiin, luottamukseen ja sosiaalisiin verkostoihin. Olen tutkinut näitä aiheita esimerkiksi hyvinvointivaltioiden, naapurustojen, ikääntyvien ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien konteksteissa. Suomen Akatemian rahoittamassa SISU-projektissa (Suffficiency Solutions for a resilient, green and just Finland) tutkin institutionaalisen luottamuksen roolia vihreässä siirtymässä. Tällä hetkellä toteutan yhdessä maatiimimme kanssa myös eurooppalaisen SHARE-kyselytutkimusinfrastruktuurin (Survey of Health, Aging and Retirement in Europe) aineistonkeruuta ja tutkimusta Suomessa.



Opetus


Opetustoimintani keskiössä ovat olleet tilastolliset tutkimusmenetelmät sekä tutkimuksen filosofis-metodologiset kysymykset laajemminkin. Lisäksi olen harjoittanut monenlaista eriarvoisuuteen, yhteisöllisyyteen ja hyvinvointiin liittyvää opetusta. Turun sosiologian oppiaineessa vastaan kursseista Sosiologian teoriat, Tutkimusseminaari ja II, Projektikurssi ja Sosiologian jatkokoulutusseminaari.



Julkaisut
  
null
  
null
  
1/2
  
null
  
null
  


Last updated on 2025-04-02 at 10:22