Poliittisen viestinnän ja julkisuuden muutosta on kuvattu siirtymänä hybridiin mediajärjestelmään, jolle on ominaista erilaisten toimintalogiikoiden sekoittuminen ja toimijoiden välisten rajojen hämärtyminen sisältöjen loputtomassa virrassa. Tässä artikkelissa selvitetään, miten suomalainen media (STT, Helsingin Sanomat, Iltalehti ja Yle) liikutti vallan virtoja kilpailukykysopimusta koskevassa kamppailussa vuosina 2015–2016 antamalla äänen eri toimijoille. Tutkimus osoittaa, että työmarkkinakontekstissa uutisointi on mediajärjestelmän muutoksista huolimatta hyvin perinteistä. Empiria vahvistaa eliittilähteiden ylivallan ja institutionaalisten valtapositioiden merkityksen: hallitus ja ay-liike ovat kiky-uutisoinnissa selkeitä päätoimijoita, kun taas työnantajajärjestöt, oppositio ja ulkopuoliset asiantuntijat jäävät sivutoimijoiksi, eivätkä kansalaiset juuri pääse ääneen. Hybridin mediajärjestelmän vaikutuksesta voi kuitenkin nähdä viitteitä siinä, miten media antaa toimijoille äänen. Tutkimus osoittaa, että vain yhtä toimijaa lainaavat jutut (monologit) ovat paljon yleisempiä kuin kahta tai useampaa lähdettä siteeraavat jutut. Perinteisen median valta onkin uutisvuon hallinnan valtaa eli yksittäisten toimijoiden puhetekojen rytmittämistä ja kokoamista, joka ei välttämättä ole muodoltaan paljon sen dialogisempaa kuin sosiaalisen median uutisvirta. Se kuitenkin toistaiseksi kokoaa yhteen institutionaaliset valtapelurit, mikä legitimoi sen aseman keskeisenä politiikan näyttämönä.