Kansainvälisissä perimystilanteissa sovellettavaksi tulee EU:n perintöasetus. Asetuksessa keskeiseksi liittymäksi on valittu perittävän kuolinhetkinen asuinpaikka. Käsitettä ei ole asetuksessa määritelty. Lakiviittauksella perittävä voi lukita sovellettavaksi tulevan lain kansalaisuusvaltionsa lakiin. Lakiviittauksella luonteeltaan liikkuvainen perittävä voi saavuttaa jäämistösuunnittelullista ennakoitavuutta. Lakiviittaus ei ole oikeuspaikkaa koskeva määräys, mutta lakiviittauksen tekemällä perittävä voi vaikuttaa siihen, missä hänen jäämistönsä tulee lopulta selvitettäväksi ja jaettavaksi.

Perintöasetuksen pääperiaatteet ovat sinänsä selvät, mutta yksityiskohtiin mentäessä on säädöksen soveltaminen osoittautunut eri jäsenvaltioissa haasteelliseksi ja asetuksesta on annettu jo useampia EUT:n ennakkoratkaisuja, joista artikkelissa tarkastellaan yhtä (C-80/19, E.E.). Ennakkoratkaisussa otetaan kantaa useisiin tärkeisiin perintöasetuksen soveltamista koskeviin kysymyksiin, kuten siihen, miten perintöasian kansainvälisyys määritetään eli missä tilanteissa perintöasetus tulee sovellettavaksi. Ratkaisussa otetaan myös perusteellisesti kantaa asetuksen asuinpaikka-käsitteen tulkintaan sekä lisäksi lakiviittaukseen ja sen olemassaolon arvioimiseen tilanteessa, jossa lakiviittaus on tehty ennen asetuksen soveltamisen alkamista eikä viittaus ole nimenomainen. Ratkaisun keskeisin anti on kirjoittajan mukaan asuinpaikka-käsitteen täsmentämisessä ja sen vahvistamisessa, että asuinpaikan määrittämisessä tulee nojautua asetuksen johdanto-osassa esitettyyn antaen sen 23–24 kappaleille normatiivista vaikutusta. EUT:n perusteluissa osoitetaan myös kappaleiden keskinäinen soveltamisjärjestys.