En tiennyt vielä vähän aikaa sitten mistä juontaa juurensa sanonta “tämä ei ole mitään rakettitiedettä”.  Pääsin hiljan kuitenkin tutustumaan Deutsches Museumin lentoliikenteen museoon Münchenissä, ja sen jälkeen luulen ymmärtäneeni mistä sanonnassa on kyse.  Museossa kerrottiin hienosti kuinka Euroopan tutkimusohjelmat toisensa jälkeen käyttivät miljardeja ja miljardeja rakettiteknologian kehittämiseen, aina toisesta maailmansodasta alkaen.  Vastoinkäymisiä oli jatkuvasti, milloin mikä ruuvi, letku tai kilpi oli vääränlainen, polttoaine väärää, lujuuslaskelmissa pilkkuvirhe tai jokin muu viallinen yksityiskohta – myöhemmin tietokoneohjelma – suisti miljoonia maksaneen raketin lennon tuhoon.  Vasta ehkä 40 vuoden ankaran työn jälkeen opittiin tekemään suhteellisen kelvollisia raketteja ja lennot alkoivat enimmäkseen sujua.