Maankäytön muutokset ovat merkittävässä roolissa ilmastonmuutoksen hallintaan liittyvissä ratkaisuissa ja kestävyysmurroksessa. Vihreä siirtymän toteuttaminen kuitenkin kasvattaa painetta ottaa käyttöön yhä uusia maa-alueita. Maankäyttöön liittyy taloudellisen rationaliteetin ohjaamaa sosioekologista neuvottelua ja päätöksentekoa, johon vaikuttavat paitsi ekologiset prosessit ja talous, myös vallan, normien ja tiedon neuvottelu useilla tasoilla. Merkittävä rooli on maankäytöstä ja maankäytön muutoksesta päättävällä maan omistajalla, joka voi halutessaan myydä, käyttää tai vuokrata maan mihin tahansa lailliseen ja luvalliseen käyttöön. Maan omistaminen on valtasuhde, joka muovaa myös tulevaisuuden elinolosuhteita. 

Turvemaat on nostettu keskiöön suomalaisessa vihreän ja oikeudenmukaisen siirtymän politiikassa. Tarkastelen yksityisiä turvemaita sosioekologisen neuvottelun kohteina, jossa moraalinen ajattelu, institutionaaliset rakenteet ja ympäristötavoitteet kohtaavat. Yksityiset maanomistajat ovat turvemaiden käytön keskeisiä toimijoita, jotka sekä reagoivat tähän sosioekologiseen dynamiikkaan että vaikuttavat siihen. Tuon esiin, miten suomalaiset yksityiset turvesoiden maanomistajat neljällä alueella perustelevat maankäyttöön liittyviä suunnitelmiaan ja päätöksentekoa, ja miten he tulkitsevat sääntelyvaatimuksia, ennallistamisvelvoitteita ja yhteiskunnallisia odotuksia. Tarkastelen myös maankäyttöpäätösten oikeuttamista. Lisäksi pohdin maanomistajien ja muiden sidosryhmien, kuten viranomaisten ja paikallisyhteisöjen, välisiä valtasuhteita. Nämä suhteet muovaavat paitsi maanomistajien käytettävissä olevia vaihtoehtoja myös tapoja, joilla perustelut maankäytöstä vastaanotetaan, kiistetään tai vahvistetaan. Maanomistajien roolin tarkastelu johtaa pohtimaan vaihtoehtoisia tapoja hallita maankäyttöä ja etsimään uusia tapoja huomioida vahvemmin maankäytön ekologiset reunaehdot.