Väitöskirjassa tarkastellaan 1940- ja 1950-luvuilla valmistuneita kotimaisia pitkiä fiktioelokuvia. Tutkimus nostaa esiin, mikä kuolemaan ja siihen liittyvien tunteiden merkitys on ollut yhteiskunnassa, ja miten tämä on ilmennyt fiktioelokuvassa. Elokuvissa kuolema tunteineen näyttäytyy ihannoituna isänmaallisena sankariuhrauksena, väkivaltaisena ja katkeroittavana tekijänä, yliluonnollisena ja sensaatiomaisena ilmiönä sekä traumaattisena ja tukahduttavana kokemuksena. Tarkasteltavalle ajanjaksolle osuvat merkittävät yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten toinen maailmansota (1939–1945) ja sen aiheuttamat rakenteelliset muutokset yhteiskunnassa. Sodassa menehtyi lähes 100 000 suomalaista, mikä vaikutti merkittävästi suomalaiseen kuolemankulttuuriin, tunneilmapiiriin ja elokuvateollisuuteen vielä pitkälle 1950-luvulle ja sen jälkeenkin. Kotimaisen elokuvan studiokaudella, 1930–1950-luvuilla, tuotettiin runsaasti näytelmäelokuvia, joita myös katsottiin paljon. Elokuvat olivat siten vaikutusvaltainen viihdemuoto, joka kävi vuoropuhelua aikansa yhteiskunnallisten ilmiöiden kanssa, mukaan lukien kuolemankulttuurissa tapahtuneet tunteelliset muutokset kansalaisten keskuudessa.

Tutkimuksen aineisto koostuu kaikista vuosien 1940–1959 välillä valmistuneista kotimaisista pitkistä fiktioelokuvista. Elokuvien kokonaismäärä on 377 kpl, joka perustuu Taide- ja kulttuuriviraston (Kuvi) audiovisuaalisen kulttuurin osaston ylläpitämällä Elonet-verkkosivustolla tehtyihin hakuihin. Aineisto on jaettu kuuteen yleisluokkaan ja kolmeen kuolemankategoriaan, joista selviää, millä tavalla tarkasteltavan aikavälin elokuvat jakautuvat kuoleman käsittelyn suhteen. Lopulliseen analyysiin on valittu kahdeksan elokuvaa, jotka on jaettu neljään erilaiseen kuolemanteemaan: kirkastettuun kuolemaan (Kulkurin valssi (1941); Kirkastettu sydän (1943)), tuhottuun kuolemaan (Levoton veri (1946); Tuhottu nuoruus (1947)), unohdettuun kuolemaan (Valkoinen peura (1952); Olemme kaikki syyllisiä (1954)) ja muistettuun kuolemaan (Tuntematon sotilas (1955); Rintamalotta (1956)). Analysoitavat elokuvat edustavat laajasti erilaisia suomalaisen yhteiskunnan kuolemankulttuurin ja siihen liittyvien tunteiden vaiheita.

Elokuva-aineistoa tarkastellaan kulttuurihistoriallisella lähiluvulla, joka hyödyntää analysoitavien elokuvien ohella muuta laajaa aikalais- ja kontekstualisoivaa aineistoa, kuten tutkimuskirjallisuutta, elokuvien pohjana toimivia alkuperäisteoksia, aikalaisarvioita sekä aikalaiskirjoituksia elokuvien käsittelemistä aiheista. Tutkimuksessa käytetty lähiluku nojaa myös kuolemantutkimuksen ja tunteiden historian tutkimuskenttiin. Kuolemantutkimuksesta nousee keskeiseksi käsitteeksi kuoleman kieltämisen ilmiö, joka leimasi länsimaita 1900-luvulta alkaen: tällöin kuolema alkoi laitostua, jossa se piiloutui julkisuudelta, mikä myös vaikutti siihen, että julkisesti kuolemasta ja siihen liittyvistä tunteista alettiin puhua vähemmän. Ilmiö näkyi myös viimeistään 1950-luvulla tuotetuissa kotimaisissa elokuvissa. Keskeisenä käsitteenä tutkimuksessa toimii myös tunteiden historiassa syntynyt ja vaikuttanut tunnekäytännön käsite, jossa korostuu tunteiden performatiivisuus ja fysiologisuus, ja erityisesti niiden merkitys ruumiillistetuille kokemuksille. Tunnekäytännöissä painottuvat tunteiden ilmaisu sekä tilat, joissa niitä ilmaistaan. Tutkimuksessa tunnekäytännön käsitteen avulla on analysoitu muun muassa näyttelijöiden dialogia ja fyysisiä eleitä kuin myös elokuvakerronnan elementtejä kuten musiikkia ja kuvakulmia.

Tutkimus osoittaa, että 1940- ja 1950-lukujen kotimaisissa pitkissä fiktioelokuvissa näkyivät aikansa yhteiskunnan kuolemankulttuurissa vallinneet asenteet ja tunteet. Elokuvissa näkyivät erilaiset kuolemanteemat ja niihin liittyvät kerronnat: kirkastettu kuolema, tuhottu kuolema, unohdettu kuolema ja muistettu kuolema. Näiden avulla käsiteltiin aluksi 1940-luvulla surun, katkeruuden ja vihan tunteita ja 1950- luvun mittaan tukahdutetun surun sekä vuosikymmen puolivälissä kuolemaan liittyvien traumojen aiheuttamia tunteita. Tutkimus myös tuo ilmi kuolemantutkimuksen ja tunteiden historian merkityksen elokuvien kulttuurihistoriallisessa lähiluennassa: tutkimuskenttiä hyödyntämällä elokuvia voidaan analysoida siten, että huomio kiinnittyy kuoleman ja tunteiden monimuotoisiin merkityksiin esimerkiksi sukupuolten sekä valtaväestöön ja vähemmistöryhmiin kuuluvien välillä, samoin kuin laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten kaupungistumiseen ja lainsäädännöllisiin rakenteisiin. Tutkimuksessa käytetty lähilukutapa voidaankin täten laajemmin ymmärtää kuolemantunteiden ja elokuvan kulttuurihistoriallisena lähilukuna, joka haastaa aikaisempia tulkintoja ja luo uudenlaisia tulkintakehyksiä menneisyyden yhteiskunta- ja kulttuuri-ilmiöistä.