Rikoslain 32 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa on säädetty rangaistavaksi rikoshyötyyn ryhtyminen tarkoituksena avustaa rikoksentekijää välttämään tekonsa oikeudelliset seuraamukset. Artikkelissa analysoidaan, minkälaisissa tilanteissa päämiestään avustava asianajaja voi joutua vastuuseen rahanpesusta, jos korvaus työstä maksetaan rikoshyödyllä, ja asianajajalla on perusteet epäillä saamansa palkkion puhtautta. Johtopäätöksenä esitetään, ettei asianajajaa ole perusteltua tuomita tuottamuksellisesta rahanpesusta, jos hän avustaa rikoksentekijää esitutkinnassa, syyteharkinnassa tai tuomioistuinmenettelyssä saaden tästä tehtävästä palkkioksi rikoshyötyä. Kirjoituksessa pohditaan myös sitä, pitäisikö asianajajan vastuuvapaus ulottaa tilanteisiin, joissa asianajajalla on ollut olosuhdetahallisuuden täyttävä tieto vastaanottamansa palkkion likaisuudesta. Lisäksi kirjoituksessa esitetään, että mitä selkeämmin oikeudellinen neuvonta liittyy muuhun kuin käynnissä olevaan rikosprosessiin, sitä suurempi on asianajajan riski syyllistyä rahanpesurikokseen. Tältä osin johtopäätös on, ettei asianajajan tehtävänkuva suojele asianajajaa rahanpesuvastuulta sellaisissa tilanteissa, joissa asianajaja rikoshyötyä vastaan avustaa rikoksentekijää rikosprosessin ulkopuolella riippumatta siitä, systematisoidaanko asianajajan menettely tahalliseksi vai tuottamukselliseksi rahanpesuksi.