Vuosi 2020 tullaan muistamaan erityisesti niin sanotun uuden
SARS-COV-2 -koronaviruksen leviämisestä ja viruksen aiheuttamasta
maailmanlaajuisesta COVID-19 -pandemiasta. Vallitseva maailmantilanne on
tuonut piinaavasti mieleen tieteisfiktion esittämät uhat, joissa on
leikitelty massatuhoa aiheuttavien tartuntatautien tai ihmisten luomien
bioaseiden globaaleilla katastrofivaikutuksilla.

Artikkelini tutkii viruksia kauhun ja fiktiivisen maailman
tartuntatautien aiheuttajana klassikoiksi luettavissa kauhukertomuksissa
Stephen Kingin Tukikohdassa (The Stand, 1978) ja Dean R. Koontzin Pimeyden silmät -romaanissa (The Eyes of Darkness, 1981, uud. 1989) sekä Emily St. John Mandelin tieteisromaanissa Station Eleven
(2014). Artikkelissani selvitän sekä laaja-alaisemmin virusten
lajiteknistä merkitystä että yksityiskohtaisemmin sitä, millaisia kauhun
aiheuttajia virukset ovat valituissa teoksissa. Tarkastelen sitä,
millainen on teosten virusten alkuperä, miten virus leviää ja vaikuttaa
teoksissa sekä miten teosten henkilöhahmot reagoivat viruksiin.
Artikkelini pyrkimys on avata keskustelua virustutkimukselle suomalaisen
kirjallisuustieteen piirissä ja nostaa esiin erityisen ajankohtainen
näkökulma populaarikirjallisuuteen.