Mistä johtuu, että koulun arkisista käytännöistä kiinnostunut tutkija huolestuu aineistonsa laadusta ja siitä, onko hän päässyt haastatteluissa ”riittävän syvälle”? Miksi kouluetnografiaa tekevä väitöskirjatutkija tuskailee, ovatko hänen suhteensa tutkimukseen osallistuviin oppilaisiin ja opettajiin riittävän läheisiä? Tässä luvussa pureudumme siihen, minkälaisia hyvän aineiston oletuksia on sisäänkirjoitettuina etnografisessa tutkimuksessa ja haastattelututkimuksessa, ja miten nämä oletukset asettuvat suhteeseen koulutussosiologisen tiedontuotannon kanssa. Viemme lukijan sellaisiin hetkiin tutkimuksissamme, joissa olemme päätyneet pohtimaan, ovatko nämä oletukset lainkaan yhteensopivat sen kanssa, miten ajattelemme koulutussosiologisesta tiedosta. Luvussa jäsennämme tätä jännitettä ”pinnan” ja ”syvän” metaforien avulla. Tutkimukseen eivät vaikuta ainoastaan tutkijan oletukset vaan myös osallistujat tuovat tutkimussuhteeseen ja -tilanteisiin omat käsityksensä siitä, mistä tutkimuksessa on kyse ja mistä tutkijan tulisi olla kiinnostunut. Ne vaikuttavat siihen, millaisiksi tutkimussuhteet muotoutuvat, mitä tutkijalle näytetään ja kerrotaan ja tätä kautta siihen, millaista tutkimuksen aineisto on. Ehdotammekin, että ”pintaa” ja ”syvää” ja näistä metaforista avautuvia epistemologisia ja eettisiä kysymyksiä tulisi pohtia tutkimuksen eri vaiheissa.