Suomalaisessa asiantuntija- ja hallintotyössä on meneillään koronapandemian jälkeinen murros kohti etätyön ja lähityön yhdistelmää, hybridityötä. Julkisen sektorin etätyötä koskevassa tutkimuskirjallisuudessa on vasta niukasti tietoa siitä, miten pysyväluontoinen hybridityö vaikuttaa yhteisöllisyyteen ja yhdessä tapahtuvaan oppimiseen. Tarkastelemme käytäntöteoreettisen lähestymistavan avulla, millaisia huolenaiheita sekä uusia käytäntöjä hybridityöhön liittyy. Tutkimusaineisto koostuu 35 teemahaastattelusta, joihin osallistui johtajia, esihenkilöitä ja työntekijöitä kahdesta kaupunkihallinnosta. Analyysissä piirtyy esiin huoli yhteisöllisyyden katoamisesta ja työn yksilöllisten arvojen, kuten autonomian, korostumisesta. Työn merkityksellisyyden kokeminen ja yhteisen ymmärryksen muodostuminen työyhteisössä on hybridityön vuoksi vaakalaudalla. Kehitys kuvastaa digitalisoitumisen myötä tapahtuvaa yksilöllistymistä ja yhteisöllisyyden muotojen muutosta länsimaisissa yhteiskunnissa. Yhteinen kehittäminen edellyttää satunnaisten kohtaamisten sijaan suunnitelmallisia ja organisoituja käytäntöjä kukoistaakseen hybridimäisesti työskentelevissä organisaatioissa. Aihe vaatisi tulevaisuudessa enemmän pitkittäistutkimusta.