Artikkelini tarkastelee venäläisyyden esittämistä L. Onervan novellissa “Manja Pavlovna” (kokoelmasta Murtoviivoja, 1909) sekä romaanissa Yksinäisiä (1917) ja tutkii venäläisyyteen näissä teoksissa kiinnittyviä affekteja ja emootioita. Analysoimalla L. Onervan teosten tunne-esitysten kieltä ja retoriikkaa osoitan, kuinka tekstit kommentoivat ironisesti suomalaisuuden ja venäläisyyden kuvauksia, stereotypioita ja ideoita. Teokset kyseenalaistavat ajan poliittisiin jännitteisiin ja rasistisiin rotuteorioihin kytkeytyviä käsityksiä venäläisestä sielusta primitiivisenä, atavistisena ja dekadenttina Toisena, joka yhtä aikaisesti kiehtoo ja pelottaa. Allegoristen kuvausten jännitteet – erityisesti Venäjään projisoidut pelot – heijastavat Suomen kulttuurista asemaa idän ja lännen välissä. Artikkeli nostaa esille myös Onervan teksteissä muukalaisuuden kohtaamiseen ja kokemiseen kytkeytyvän häpeän tunteen, joka on usein muovannut kansakuntia tunneyhteisöinä.