Elokuussa 2021 Suomen Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) käynnisti kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun. Kokeilussa osa kahden ikäkohortin (vuonna 2016 ja 2017 syntyneistä) lapsista osallistui esiopetukseen kokeiluryhmissä kahden vuoden ajan. Verrokkiryhmien lapset osallistuivat esipetukseen totuttuun tapaan yhden vuoden ajan. Kokeilun tavoitteena oli lisätä koulutuksellista tasa-arvoa, ja selvittää muun muassa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksia lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja itsetunnon muodostumiseen. Kokeilun vaikutusten arviointi toteutettiin lasten ensimmäisen luokan syksyllä. Arviointi koostui oppilaiden suorittamista tehtävistä ja opettajien tekemistä oppilaskohtaisista arvioista. Oppilasarvioinnin kokonaisuudesta toimitettiin luokkien opettajille ja koulujen rehtoreille digitaalinen palaute molemmista kohorteista, joka sisälsi tietoa muun muassa oppilaiden luku- ja laskutaidosta oppilas- ja luokkatasoisesti sekä suhteessa koko ikäluokkaan. Opettajille ja rehtoreille haluttiin tarjota ajantasaista tietoa heidän oppilaistaan, mutta myös tukea heidän sitoutumistaan tutkimukseen. Tämä raportti koskee kaksivuotisen esiopetuskokeilun ensimmäisen luokan oppilasarviointien palautetta ja sen hyödyntämistä. Raportin tulokset perustuvat keväällä 2024 (I kohortti) sekä loppuvuodesta 2024 ja alkuvuodesta 2025(II kohortti) kerättyyn opettajien ja rehtoreiden kyselyaineistoon sekä keväällä 2024 kerättyyn opettajien ja rehtoreiden haastatteluaineistoon. Opettajien ja rehtoreiden kyselyissä selvitettiin alkuopetuksessa käytettäviä arviointimenetelmiä, vastaajien arvioita tutkimuksen keskiössä olevan palautteen vaikutuksesta heidän käsityksiinsä oppilaiden yleisestä suoriutumisesta, opettajien ja rehtoreiden käytäntöihin sekä opettajien ja rehtoreiden käsityksiin oppilaiden tuen tarpeista ja tuen tarpeista tehtävään päätöksentekoon. Lisäksi rehtoreiden kyselyssä kartoitettiin koostetiedon käyttöä koulujen tietojohtamisessa. Lisäksi kaikkien yllä kuvattujen muuttujien yhteyksiä opettajien ja rehtorien työkokemusvuosiin tarkasteltiin. Haastatteluissa samoja teemoja syvennettiin. Kyselyihin vastasi yhteensä 617 opettajaa ja 329 rehtoria. Yksilöhaastatteluihin osallistui 12 opettajaa ja 9 rehtoria. 4 Kyselyn vastausten perusteella opettajat arvioivat tärkeimmiksi arviointimenetelmikseen havainnoinnin, keskustelun kollegan kanssa sekä koulukokeet. Havainnointia arvioitiin hyödynnettävän päivittäin, keskustelua viikoittain ja koulukokeita kuukausittain sekä lukutaidon että matematiikan taitojen arvioinnissa. Rehtoreiden arviot alkuopetuksessa käytetyistä arviointimenetelmistä olivat pääosin linjassa opettajien vastausten kanssa. Haastatelluista opettajista enemmistö piti havainnointia tärkeimpänä arviointimenetelmänä, koska sitä pidettiin sopivana ja käytännöllisenä arviointimenetelmänä nuorten ja/tai tuen tarpeisten oppilaiden kohdalla. Lisäksi haastateltavat pitivät tärkeinä oppimista mittaavia kokeita ja testejä niiden tuottaman tiedon konkreettisen luonteen ja objektiivisuuden vuoksi. Mitä enemmän opettajalla oli opetusvuosia, sitä tärkeämmiksi hän koki koulukokeet ja standardoidut testit, ja sitä useammin hän käytti koulukokeita matematiikan osaamisen arvioinnissa. Mitä kokeneempi opettaja oli ensimmäisen luokan opettajana, sitä enemmän hän arvioi käyttävänsä lukutaidon standardoituja testejä sekä matematiikan koulukokeita. Kyselyyn vastanneiden opettajien mukaan ensimmäisen luokan oppilasarvioinnista annettu palaute vahvisti opettajien käsityksiä oppilaittensa suoriutumisesta paljon tai erittäin paljon. Mitä vähemmän opettajalla oli kokemusvuosia ensimmäisen luokan opettajana, sitä enemmän palaute muutti hänen käsitystään oppilaiden yleisestä suoriutumisesta. Suurin osa haastatelluista opettajista kuvasi palautteen tuoneen uutta tietoa tai vahvistaneen ennakkokäsityksiä. Kahden haastatellun opettajan mielestä palaute ei tuonut mitään uutta. Rehtorit arvioivat palautteen vahvistaneen heidän käsityksiään oppilaiden suoriutumisesta paljon tai jonkin verran. Haastatellut rehtorit kuvasivat palautteen tuoneen uutta tietoa tai vahvistaneen heidän ennakkokäsityksiään. Kyselyyn vastanneet opettajat ja rehtorit arvioivat palautteen vaikuttaneen jonkin verran heidän käytäntöihinsä, opettajien opetuksellisiin valintoihin tai rehtoreiden toimenpiteisiin. Osa haastatelluista opettajista arvioi, että palaute vastasi heidän aikaisempia käsityksiään eikä ollut vaikuttanut heidän opetuksellisiin valintoihinsa. Toisaalta palautteen kuvattiin johtaneen oman opetuksen hienosäätöön tai konkreettisiin muutoksiin opetusjärjestelyissä. Enemmistö haastatelluista rehtoreista kuvasi eri tasoisia toimia johon palaute oli johtanut. Osa haastatelluista rehtoreista arvioi, että palautteella ei ollut vaikutusta heidän toimenpiteisiinsä. Kyselyvastausten mukaan palaute vahvisti opettajien käsityksiä yksittäisten oppilaiden oppimisen tuen tarpeista paljon tai erittäin paljon. Puolestaan tukea koskevaan päätöksentekoon palautteella ei arvioitu olevan vaikutusta tai vaikutus nähtiin vähäisenä. Haastatelluista opettajista enemmistö arvioi palautteen vahvistaneen heidän käsityksiään oppilaiden oppimisen tuen tarpeista. Hieman alle puolet haastatelluista opettajista kuvasi palautteen antaneen lisätietoa tuen tarpeista. 5 Palautteen kuvattiin kuitenkin johtaneen konkreettisiin toimenpiteisiin tai toimineen peilauspintana suhteessa tuen tarpeista tehtävään päätöksentekoon. Puolet haastatelluista opettajista arvioi, että palaute ei ollut suoraan vaikuttanut tuen tarpeista tehtävään päätöksentekoon. Kyselyn tulosten perusteella rehtorit arvioivat palautteella olevan jonkin verran vaikutusta oppimisen haasteiden arviointiin, taitojen kehityksen seurantaan, tukitoimien tehokkuuden arviointiin ja koulun sisäisten resurssien jakautumiseen. Kunnan resurssien jakautumiseen palautteella ei nähty olevan vaikutusta. Mitä kokemattomampia rehtorit olivat, sitä enemmän he arvioivat palautteen vaikuttaneen oppilaiden oppimisen haasteiden arviointiin. Haastatteluissa rehtorit kuvasivat palautteen vahvistaneen heidän käsityksiään oppilaiden tuen tarpeista, vaikuttaneen koulun toiminnan suunnitteluun ja konkretisoineen tuen tarpeen määrää. Yli puolet haastatteluista rehtoreista ei nähnyt palautteella olleen suoraa vaikutusta tuen tarpeista tehtävään päätöksentekoon, mutta palautteen kuvattiin johtaneen muutoksiin koulun arjessa ja toiminnassa. Haastatelluista rehtoreista kolme ei pitänyt palautetta merkityksellisenä tuen tarpeista tehtävään päätöksentekoon. Rehtoreista 38 % arvioi, että koulua koskevaa koostetietoa on kyllä olemassa, mutta sitä hyödynnetään harvoin. Tietoa oppilaiden tuen päätöksistä ja poissaoloista hyödynnettiin useimmin. Näiden jälkeen eniten hyödynnettiin oppilaiden arvosanaja taustatietoja. Haastattelujen perusteella rehtoreiden käsitys koulukohtaisesta koostetiedosta oli kyselykeskeinen. Enemmistö haastateltavista kuvasi kehittämistyötä, joka saa alkunsa koostetietoon perehtymisestä. Prosessia kuvattiin myös toisin päin, jolloin prosessi lähtee liikkeelle arjen ilmiöistä, ja niille haetaan vahvistusta koostetiedosta. Toisaalta koostetiedon käyttöä kuvattiin myös ristiriitaisesti, jolloin esiin nousi epätietoisuus siitä, miten saatavilla olevaa tietoa pitäisi käyttää. Yhteenvetona voidaan todeta, että opettajat hyödyntävät arviointityössään erilaisia arviointimenetelmiä. Uransa alkuvaiheessa olevat opettajat pitävät havainnointia tärkeimpänä arviointimenetelmänä ja kokeneemmat puolestaan kokeita ja testejä. Tämän voidaan tulkita kuvastavan laajempaa muutosta arviointikäsityksissä, joka on heijastunut luonnollisesti myös opettajankoulutuksen arviointioppisisältöjen painotuksiin. Opettajista 77 % arvioi tässä tutkimuksessa annetun palautteen vahvistaneen heidän käsityksiään oppilaiden yleisestä suoriutumisesta paljon tai erittäin paljon. Yleisesti ottaen annettu palaute näyttäytyi opettajien arviointityötä ja oppilastuntemusta tukevana menetelmä, joka vahvisti heidän käsityksiään, ja tarjosi myös uutta tietoa heidän oppilaistaan ja heidän osaamisestaan sekä toimi reflektiopintana opettajien omille havainnoille. Rehtoreista yli puolet arvioi palautteen vaikuttaneen heidän käsityksiinsä koulunsa yleisestä suoriutumista. Rehtorit kuvasivat palauteen johtaneen erilaisiin kehittämistoimiin tai toimineen huomion suuntaajana. 6 Tutkimuksessa havaittiin, että palautteesta hyötyivät eniten uransa alkuvaiheessa olevat opettajat ja rehtorit. Lisäksi rehtorien osalta koostetiedon käyttäminen koulujen tietojohtamisessa vaikuttaisi olevan vielä jossain määrin jäsentymätöntä sekä rehtoreiden käsitys tietojohtamisesta kapeahko. Syyt tähän voivat olla moninaisia, mutta tulevaisuudessa aihetta tulisi tutkia lisää ja rehtoreiden osaamista tulisi kehittää täydennyskoulutuksilla. Tutkimusten tulosten perusteella tämän kaltaista palautetta voi suositella yhdeksi tärkeäksi lisätyökaluksi opettajien arviointityöhön, opettajankoulutuksessa arviointiasiantuntijuuden kehittymisen tukena ja rehtoreille tietojohtamisen välineeksi. Erityisesti digitaalisesti toteutetuista arvioinneista kyetään tehokkaasti tuottamaan oppilas- ja luokkakohtaista palautetta, ja sitä tulisi tarjota opettajille ja rehtoreille systemaattisesti.