Tarkastelemme tässä esseessä kulttuurista kestävyyttä. Käsite kulttuurinen kestävyys on hyvin monitahoinen, ja sen yksiselitteinen määrittely syvän meren louhintaan liittyen on haastavaa. Olemmekin siirtäneet näkökulmaa laajempaan kontekstiin: pohdimme kulttuurista kestävyyttä enemmän kulutuskulttuurin, digitalisaation, yhteiskuntien historian ja luonnonoikeuksien näkökulmasta. Yhteisenä tekijänä edellä mainituille ovat mineraalivarannot, joihin myös syvän meren louhinnan toimintatarkoitus linkittyy.

Nyky-yhteiskunnan taloudellisen järjestelmät perustuvat jatkuvaan kasvuun ja ihmisten kulutustottumuksiin. Erityisesti länsimaissa tämä ajatusmaailma johtaa helposti mainonnan kiihdyttämänä ylikulutukseen, mikä vaatii lisää luonnonresursseja. Toistaiseksi olemme tilanteessa, jossa kiihtyvä digitalisaatio lisää elektronisten laitteiden tarvetta, niiden valmistuksessa tarvittavia mineraaleja ja lopulta lisää sähkö- ja elektroniikkajätettä. Kierrätyksen tehostaminen globaalisti on haasteellista järjestää muun muassa erilaisten kulttuurien ja yhteiskuntajärjestelmien takia.

Erään näkökulman esseeseemme tuo historian vaikutuksen tarkastelu. Mineraalivarannot eri puolilla maailmaa ovat osaltaan johtaneet kolonialismiin, jonka vaikutukset länsimaisissa ajattelutavoissa näkyvät edelleen. Toisaalta eurooppalainen historia ja kulttuurit ovat muokanneet nykyiset talousjärjestelmämme, joiden muuttaminen vaatisi globaalia, läpileikkaavaa transformaatioajattelua. Pohdimme myös oikeustason muutosta, jossa luonnon yksilöille ja yksiköille annettaisiin oikeussubjektin status. Länsimaisen kulutuskulttuurin mineraaliriippuvuudesta irtautuminen ja muuttuminen kestävämmäksi on todennäköisesti pitkä prosessi, joka vaatii uusien ihmissukupolvien kulttuurisia transformaatioita.