A1 Vertaisarvioitu alkuperäisartikkeli tieteellisessä lehdessä
Deskriptiivisanojen merkitysten hahmottamista mahdollistavat kielelliset keinot suomessa ja virossa
Tekijät: Mikone, Eve; Laine, Päivi
Kustantaja: Suomen Kielen Seura
Julkaisuvuosi: 2025
Lehti: Sananjalka
Vuosikerta: 67
Aloitussivu: 28
Lopetussivu: 49
DOI: https://doi.org/10.30673/sja.144567
Julkaisun avoimuus kirjaamishetkellä: Avoimesti saatavilla
Julkaisukanavan avoimuus : Kokonaan avoin julkaisukanava
Verkko-osoite: https://journal.fi/sananjalka/article/view/144567
Rinnakkaistallenteen osoite: https://research.utu.fi/converis/portal/detail/Publication/505844424
Artikkeli tarkastelee kielellisiä keinoja, jotka mahdollistavat deskriptiivisanojen merkitysten hahmottamisen suomessa ja virossa. Näiden sanojen kuvailevuus on semanttisella tasolla ikonista ja muototasolla indeksistä. Deskriptiivisanat hyödyntävät usein tunnusmerkkisiä kielellisiä piirteitä – kuten tiettyjä äänteitä ja rakenteita – joiden ymmärtäminen voi perustua kielelliseen intuitioon ja luovaan kielenkäyttöön. Tutkimus on vertaileva, testipohjainen analyysi siitä, miten vastaajat päättelevät deskriptiivisanojen merkityksiä.
Tutkimusaineisto koostuu 42 yliopisto-opiskelijan tekemistä sanaluokituksista ja niiden perusteluista. Testissä oli mukana 20 sanaa kummastakin kielestä (suomi ja viro), ja osallistujia pyydettiin jakamaan sanat neljään merkitysryhmään: (1) liikkua hitaasti, (2) liikkua nopeasti, (3) liikkua päämäärättömästi ja (4) liikkua tai tehdä (jotain) ääntä tuottaen. Artikkelin tutkimuskysymykset ovat:
– Millä tavalla muototason indeksinen kuvailevuus auttaa ensikielen (suomi) ja lähisukukielen (viro) deskriptiivisanan ikonisen merkityksen päättelyssä?
– Millaisia muototason indeksejä vastaajat testisanoista hahmottavat?
Suomen sanojen luokittelu tehtiin ensin. Vastaukset jakautuivat melko tasaisesti neljän merkitysryhmän kesken. Yhtäkään sanaa ei luokiteltu yksimielisesti yhteen ryhmään; kaikissa sanoissa esiintyi jonkin verran vaihtelua. Tämän vaihtelun perusteella havaittiin kolme tulkintatendenssiä: (1) luokittelu yhteen merkitysryhmään, (2) luokittelu pääasiassa kahteen ryhmään ja (3) luokittelu kolmeen tai useampaan ryhmään.
Viron sanat luokiteltiin samankaltaisesti kuin suomen sanat, ja jakauma neljän merkitysryhmän kesken oli samankaltainen. Yhtäkään viron sanaa ei luokiteltu yksinomaan yhteen ryhmään, ja niissä havaittiin sama kolmitasoinen jakaumamalli kuin suomen sanoissa.
Taito ymmärtää deskriptiivisanojen merkityksiä ja vivahteita kehittyy koko elämän aikana. Tulokset osoittavat, että deskriptiivisanojen tulkinta ensikielessä perustuu vahvasti kielitietouteen ja mielleyhtymiin. Deskriptiivisanojen ymmärtäminen edellyttää kykyä havaita yhteyksiä deskriptiivisen ja neutraalin sanaston välillä. Kyseessä on kielitaju, joka on jokaisella yksilöllinen.
Deskriptiivisanojen merkityskenttä tulkitaan aineiston perusteella huomattavasti laajemmaksi tai erilaiseksi kuin sanakirjassa, eivätkä kielenkäyttäjät ole yksimielisiä merkityksistä. Verrokkisanojen kohdalla deskriptiivisanojen ja neutraalin sanaston välinen riippuvuus korostuu, ja merkityksiä pääteltiin usein myös rakenteellisten muottien, kuten ensitavujen, konsonanttiyhtymien ja tunnusmerkkisten äänteiden avulla. Myös johtimet osoittautuivat tärkeiksi liikkeen luonnehdinnassa. Molemmissa kielissä merkityksen luokittelua perusteltiin lisäksi jonkin verran määrällisellä ikonisuudella. Ensikielessä deskriptiivisanojen tulkinta edellyttää tietoa muototason indekseistä ja kontekstista, ja siksi vieraassa kielessäkin deskriptiivisanojen ymmärtämisessä tarvitaan hyvää kielitaitoa. Kielisukulaisuudesta oli aineiston perusteella kuitenkin jonkin verran hyötyä, sillä lähisukukielten muototason indekseissä on osittaista samankaltaisuutta.
Ladattava julkaisu This is an electronic reprint of the original article. |