Artikkelimuotoinen väitöskirjani tarkastelee destruktiivisuutta 1900-luvun alun saksalaisessa avantgardessa. Avantgardeliikkeet ekspressionismista dadaan reagoivat radikaalilla estetiikallaan 1800-luvulta alkaneisiin kehityskulkuihin kuten teollistumiseen, kaupungistumiseen, sekulaariin ajatteluun, sosialismiin ja kapitalismiin. Tutkimus on usein keskittynyt avantgarden utopistiseen puoleen ja konstruktiivisuuteen, vaikka emansipatoristen tavoitteiden kääntöpuolena on olemassa olevien kulttuuristen, sosiaalisten ja poliittisten rakenteiden tuhoaminen. 

Väitöskirjani teoreettisen viitekehyksen muodostavat Walter Benjaminin (1892–1940) kirjoitukset, etenkin hänen kulttuuriteoreettiset esseensä, jotka käsittelevät destruktiivisuutta, modernin yhteiskunnan murroksia ja taiteen emansipatorisia mahdollisuuksia. Kirjoituksissaan Benjamin analysoi lukuisia aikakautensa ilmiöitä mukaan lukien avantgardeliikkeitä kuten dadaa ja surrealismia. Yksi Benjaminin kulttuuriteorian keskeisistä käsitteistä on destruktio, jota hän tarkastelee erilaisissa konteksteissa kirjoituksissaan. Benjaminin ajattelussa destruktiivisuus on olennainen osa moderneja prosesseja, jotka muokkaavat yhteiskuntaa kulttuurisesti ja poliittisesti. Lisäksi destruktiivisuus voi myös toimia aktiivisena strategiana, kuten hän havainnollistaa fragmentissaan ”Destruktiivinen luonne” (1931). 

Väitöskirjan artikkelit ovat tapaustutkimuksia laajassa teoreettisessa keskustelussa. Tapaustutkimuksissa destruktiivisuutta tarkastellaan taiteellisena strategiana ja tarkasteltaviin teoksiin sisältyvänä piirteenä. Pohdin aihealuetta kolmesta avantgardetutkimukselle keskeisestä näkökulmasta: suhteesta tai katkoksesta traditioon, taiteen poliittisuudesta sekä utopistisista piirteistä. Hugo Ballia (1886–1927) käsittelevissä artikkeleissa tarkastelen, kuinka Ballin äänirunous purkaa kielen pienimpiin osiinsa. Destruktiivisista piirteistään huolimatta hänen taiteelliset pyrkimyksensä perustuivat osin historialliseen jatkumoon ja traditioon, mikä tuo esiin destruktiivisuuden ja tradition moniulotteisen ja paikoin ristiriitaisen suhteen. George Groszin (1893–1959) ja John Heartfieldin (1891–1968) kulttuuripoliittista pamflettia käsittelevä artikkeli tarkastelee Berliinin dadan ja ylipäätään avantgarden kelluvaa poliittista positiota. Tapaustutkimuksessa Paul Scheerbartista (1863–1915) analysoin kirjailijan utopistisia maailmoja, jotka hilpeydestään ja optimistisesta luonteestaan huolimatta sisältävät destruktiivisia elementtejä. 

Artikkelit havainnollistavat monimuotoisuutta destruktiivisissa taiteellisissa strategioissa, jotka sisältävät usein myös emansipatorisia ja konstruktiivisia elementtejä. Lisäksi artikkelit avaavat uusia näkökulmia Benjaminin kulttuuriteoriaan.