Käsillä oleva tutkimus kuuluu Suomen poliittisen historian alaan, ja kohteena on jyrkkänä kommunismin vastustajana Satakunnassa tunnetuksi tullut Kaarlo Wilho (K. W.) Huhtala (1874–1941). Hänen elämänvaiheidensa kautta paneudutaan ensin autonomian ajan loppuvuosiin paikallisesta näkökulmasta, sitten vuosien 1917 ja 1918 tapahtumiin sekä niiden seuraamuksiin ja lopuksi 1920-luvun poliittiseen kehitykseen, joka tavallaan huipentui laitimmaisen oikeiston liikehdintään vuosikymmenen lopulla ja seuraavan alussa. Kaikki mainitut ilmentymät olivat vahvasti läsnä tutkimuskohteen elämässä. Huhtala esimerkiksi kuului Suomalaisen puolueen näkyvimpiin hahmoihin kotikunnassaan Ulvilassa, taisteli valkoisten joukoissa Satakunnan rintamalla ja saavutti johtavan aseman äärioikeiston nimiin liitetyissä Suomen suojelusliitossa ja Lapuan liikkeessä. Eräänlaisina tähtihetkinä näyttäytyivät talonpoikaismarssi sekä nousu eduskuntaan Kokoomuspuolueen listoilta vuonna 1930.

Tutkimuksesta käy ilmi, kuinka K. W. Huhtalan vaikutus Ulvilassa lähenteli inhimillisen osallistumisen äärirajoja. Huhtalan puuhakkuuden tuloksena Ulvilan Kaasmarkkuun perustettiin Ulvilan ensimmäinen VPK, ja lyhyttä keskeytystä lukuunottamatta hän toimi sen päällikkönä kuolemaansa asti. Hänet valittiin myös Ulvilan kunnanvaltuuston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi sekä lukuisiin muihin kunnallisiin elimiin, näissäkin tavallisesti esimiesasemaan. Kun luetteloon lisätään vielä hänen luontainen avuliaisuutensa, puheenjohtajuus Kaasmarkun hengellisessä yhteisössä, nousu reservin upseeriksi sekä päällikkyys Ulvilan suojeluskunnassa, oli luonnollista, että Huhtala nautti kunnioitusta ja arvonantoa syrjäisessä kotikylässään. Samaa ei voinut sanoa suhtautumisesta monin paikoin Kaasmarkun ulkopuolella ja etenkään Porin esikaupunkialueilla. Jälkimmäinen seutu sai todistaa Huhtalaan kohdistuneista väkivallan yrityksistä, joihin syyllisinä pidettiin vastapuolen miehiä vuodelta 1918.

Tutkimuksen tarkoitus on osoittaa K. W. Huhtalan tapausta esimerkkinä käyttäen, ettei äärioikeistolaisiksi katsottujen ilmiöiden taustalla vaikuttaneet ensisijaisesti yksittäisten ihmisten valtapyyteet tai hetken mielijohteet, vaan syitä on haettava ennen kaikkea siitä pelosta ja huolestumisesta, joka kohdistui isänmaan tulevaisuuteen sekä omaan turvallisuuteen liittyviin näkökohtiin. Tutkimuksessa tuodaan esille, kuinka punaisten armahdukset sisällissodan jälkeen, näiden paluu kotiseudulle ja edellä mainitut väkivaltaisuudet, joiden johdosta Huhtala joutui kantamaan asetta henkensä suojelemiseksi, tekivät hänestä valkoisen aatteen esitaistelijan ja lopulta oikeistolaisten äärijärjestöjen suunnannäyttäjän Satakunnassa. Asiaan vaikuttivat myös vasemmiston nopea nousu vallan huipulle Ulvilassa, kommunismin uhkakuvat ja ylipäänsä pettymykset sen johdosta, ettei poliittinen kehitys Suomessa lähtenyt siihen suuntaan kuin moni sisällissodan voittaja olisi toivonut.

Sisällissodan tapahtumia K. W. Huhtalan osalta ja sodan jälkiselvittelyjä kuvataan muita osa-alueita tarkemmin, koska tarkoitus on osoittaa, että juuri nämä tapahtumat taustoittivat sitä kehitystä, mikä teki Huhtalasta – alun perin maltillisesta suomettarelaisesta – jyrkän linjan oikeistoradikaalin. Samalla osoitetaan tavanomaisista kuvioista poiketen, että hänen kotikuntansa jäi kokonaan vaille niitä, jotka lähtivät Saksaan liittyäkseen siellä jääkäripataljoonaan, mutta keisarillisen Venäjän armeijaan Ulvilasta hakeutuneet sijoittuivat paikallisten valkoisten kantajoukkoon. Heistä tähänastinen historiankirjoitus on vaiennut. Myös varsinaisten sotatoimien osalta näytetään, ettei vallankumouksen kukistamista Satakunnassa pantu alulle suuresti ihailtujen jääkärien komennossa, kuten on tavattu ajatella, vaan asialla olivat nimenomaan tsaarin Venäjällä koulutetut tai muut sellaiset suomalaisupseerit, joiden sotilasura oli alkanut ennen vuotta 1918 itärajan takana.

Vuosi 1918 näytteli merkittävää roolia K. W. Huhtalan elämässä myös sikäli, että siihen pohjautui hänen näkyvin aikaansaannoksensa valtakunnallisesti, nimittäin Vapaussodan rintamamiesten liitto. Tutkimuksessa valotetaan tämän vuonna 1929 perustetun etujärjestön syntyvaiheita ja kehitystä aina vuoteen 1932 asti, jolloin Huhtalan oli jätettävä sen johtoporras henkilökohtaisten vastoinkäymistensä takia. Varsinaisen kimmokkeen järjestäytymiselle antoi aseveljien nurja kohtelu, joka hänen katsannossaan rehotti sodan jälkeen, sekä toisaalta se seikka, että maan asiat valkoisten voitosta huolimatta olivat menossa kehnompaan suuntaan. Huhtalan mielestä liiton piti sanoa sanansa myös poliittisesti, mutta syytökset fasistijärjestön perustamisesta, joita singottiin paitsi vasemmalta myös omien joukosta, hän kiisti.

Viimeisenä ammattinaan K. W. Huhtala harjoitti maanviljelyä puolisonsa kotitilalla Kaasmarkun Jaakolassa. Sitä ennen hän toimi kauppiaana ja maanviljelysseuran rakennusneuvojana Kaasmarkussa, valmistuttuaan näitä ennen rakennusmestariksi teollisuuskoulusta. Hänen piirtämiään, lähinnä jugendtyyliä seurailleita rakennuksia on säilynyt eri puolilla Satakuntaa. Laaja yhteiskunnallisen osallistumisen kirjo, joka kulminoitui Lapuan liikkeeseen, sekä isännän velvollisuuksien laiminlyönti Jaakolassa yhdistyneenä kasvaneeseen velkataakkaan, syöksivät Huhtalan vararikkoon ja pakkohuutokauppaan syksyllä 1931. Puolison kuolema seuraavana keväänä täydensi katastrofia siinä määrin, että seurauksena oli masennus sekä luopuminen kansanedustajan toimesta kuten muustakin poliittisesta vaikuttamisesta valtakunnallisella tasolla. Näiden 1930-luvulle sijoittuvien tapahtumien kuvauksiin tutkimus päättyy.