Tuntematon sotilas on eri versioineen vaikuttanut perustavalla tavalla siihen, miten Suomessa ajatellaan sodasta ja kansakunnan historiasta. Se on vaikuttanut merkittävästi myös mielikuviin metsästä ja metsän paikoista. Artikkelissa tarkastellaan sitä, miten Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan (2017) metsäkuvaukset ja tuotannon diskurssit rakentavat kulttuurista muistia sodasta ja metsästä. Tarkastelemme elokuvaa yhdistämällä audiovisuaalisen kulttuurisen muistin tutkimusta ja ympäristöorientoituneen muistin miljöön ja paikan tutkimusta. Lähestymme kysymystä Louhimiehen
Tuntemattoman sotilaan kulttuurisesta metsämuistista pohtimalla, millaisia kerronnallisia ja visuaalisia
merkityksiä metsän kuvaaminen saa niin sotilaiden yksilöllisen kokemuksen mikrotasolla kuin  sotaelokuvalle ominaisten spektaakkelimaisten räjäytysten makrotasolla. Suhteutamme elokuvan representaatioita tapoihin,joilla metsää käsiteltiin ja joilla siitä puhuttiin elokuvan tuotannossa ja
markkinoinnissa. Tuntematon sotilas kertoo sodasta, joka tuhoaa todellista metsää. Aiempiin Edvin Laineen (1955) ja Rauni Mollbergin (1985) Tuntemattoman sotilaan elokuva-adaptaatioihin verrattuna
Louhimiehen elokuvassa metsä sodan ympäristönä – erityisesti metsän estetisoiminen ja tuhoutuminen – nostetaan tietoisemmin esille. Elokuvan kerronnassa ja tuotannon diskursseissa suhde metsään näyttäytyy kuitenkin ristiriitaisena, sillä tuotannossa ja markkinoinnissa painotetaan metsän
kunnioittamista ja suojelemista, mutta elokuva luo kansallisen muistin kuvastoa tuhoamalla metsää sotaelokuvalle ominaisen spektaakkelin tarpeisiin. Näin ympäristöystävällisen tuotannon lähtökohdat ja luonnon kunnioittaminen ovat törmäyskurssilla katsojan kokemusta korostavan luontoarvojen
hyödyntämisen kanssa.