Sananlaskut ovat kyseenalaistamatonta puhetta. Usein mielikuvaan sananlaskuista liitetään ylevyys ja menneiden aikojen viestin symboliikka. Lapsi ei kuitenkaan tätä ennakko-odotusta tunne. Vasta aikuisena sananlaskuista etsitään mahdollisia vertauksia.
Kasvatukselliset tapahtumat ovat useimmiten arkisia tilanteita. Tarkasteluni kohdistuu 1900-luvun alun lapsuuteen ja muistelijoiden käsityksiin sananlaskujen kasvatuksellisesta viestistä. Perusaineistona on kaksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kokoelmaa, joihin liittyvissä elämäntarinoissa on kuvauksia lapsuuden aikaisista tapahtumista. Näistä osaan liittyy sananlasku (tai sananlaskuja) sekä muistelijan kertomus siitä, minkä hän on kokenut sananlaskun tarkoitukseksi. Aineistoon kohdistunut tutkimusta kantava
ennakko-odotus toteutuu: elämäntarinoissa on kuvauksia sananlaskujen käyttöyhteydestä. Niistä on myös luettavissa jotakin lapsen tavasta tulkita kuulemaansa ja antaa sille merkitys. Artikkelissa keskityn  enetelmällisen ratkaisun tarkasteluun.