Rikoslain 6 luvun 6 §:n 3 kohdan mukaan rangaistusta voidaan lieventää, jos rikoksentekijä pyrkii edistämään rikoksensa selvittämistä. Rangaistushuojennusta voidaan puoltaa niin syyllisyys- kuin tarkoituksenmukaisuussyin. Viime aikoina lieventämisperusteen perustelemista syyllisyysajattelun kautta on kuitenkin vierastettu, sillä konstruktion katsotaan nojaavan tekosuhteellisuuden vaatimuksista poiketen tekijäsyyllisiin aineksiin. Nähdäkseni edistämispyrkimystä tulisi kyetä lähestymään myös syyllisyysajattelun kautta, minkä vuoksi lieventämisperusteen syyllisyysperusteet vaativat tarkempaa huomiota osakseen. Kysyn tässä artikkelissa, minkälainen tulkintasisältö ja syyllisyysmerkitys lieventämisperusteelle tulisi antaa, jotta säännös toimisi sen tavoiterationaalin ja tekosuhteellisuuden vaatimukset täyttävällä tavalla? Tavoitteenani on esittää lieventämisperusteelle uudenkaltainen syyllisyysperustelu, joka vahvistaa rikoksentekijän tahdon asemaa säännöksen soveltamisperusteena tukeutumatta perinteisen syyllisyyskäsityksen tapaan tekijäsyyllisiin aineksiin.
Esitän, että edistämispyrkimyksen syyllisyysmerkitys tulisi sitoa rikoksentekijän suhtautumisen sijaan selvittämistekoon ja sen vapaaehtoisuuteen sellaisenaan. Tällöin moitearvostelu ei perustu tekijäsyyllisiin aineksiin, vaan tekosuhteellisuuden vaatimuksien mukaisesti konkreettiseen selvittämistekoon. Vaikka rikoksen selvittäminen on perinteisesti luokiteltu rikosteon ulkopuoliseksi toiminnaksi, osoitan tutkinnan edistämisen olevan yhteydessä rikosteon haitallisten seurauksien vähentämiseen. Katson edistämispyrkimyksen kuuluvan tämän yhteyden kautta samaan rikos- ja moite-episodiin rikosteon kanssa.