Kansainvälisen tuloverotuksen painopiste on keskittynyt 2010-luvulta lähtien erityisesti monikansallisten yritysten harjoittaman aggressiivisen verosuunnittelun ehkäisemiseen, mikä on näkynyt niin OECD:n kuin Euroopan unioninkin harjoittamassa veropolitiikassa. Käytännössä kehitys on johtanut varsinkin niin kutsuttujen erityisten veronkiertonormien suosioon ja määrälliseen kasvuun. 

Erityisiin veronkiertonormeihin liittyy kuitenkin tiettyjä ongelmia. Ensinnäkään niihin ei ole toistaiseksi kohdistettu varsinaista vero-oikeudellista perustutkimusta, joten niiden muodostama kokonaisuus on jäänyt jokseenkin häilyväksi. Koska erityisten veronkiertonormien vero-oikeudellisia erityispiirteitä ei ole systemaattisesti kartoitettu, on niiden suhde muihin veron kiertämisen vastaisiin normeihin, kuten yleislausekkeisiin, jäänyt epäselväksi. Toiseksi erityisillä veronkiertonormeilla pyritään herkästi puuttumaan varsinkin rajat ylittäviin tilanteisiin, mikä johtaa jännitteisiin suhteessa EU:n primaarioikeuden vaatimuksiin. Kun normilla pyritään kohdistamaan jonkinlainen verotuksellinen haitta rajat ylittävään tilanteeseen, johtaa sen soveltaminen herkästi rajat ylittävän tilanteen syrjivään kohteluun. EU-primaarioikeus rajoittaakin erityisten veronkiertonormien käyttöalaa merkittävästi, ja siksi normien muotoilun yhteydessä on arvioitava huolellisesti niiden EU-oikeudellista yhteensopivuutta. 

Tässä tutkimuksessa keskitytään näiden kahden aspektin käsittelyyn sekä aggressiivisen verosuunnittelun ja erityisten veronkiertonormien välisten kytkösten analysointiin. Tutkimuksessa selvennetään, millä tavoin nämä normit kytketyvät aggressiivisen verosuunnittelun käsitteelliseen sisältöön. Tältä pohjalta tutkimuksessa muodostetaan teoria erityisten veronkiertonormien ja niiden sisältämien säännösten vero-oikeudellisista ominaisuuksista. Näitä ominaisuuksia hyödynnetään erityisten veronkiertonormien ja niiden sisältämien säännösten tyypittelyssä. Normi- ja säännöstyypit ovat tutkimuksen kannalta keskeisiä tiivistetysti kahdella tavalla. Ensinnäkin tutkimuksessa pyritään normi- ja säännöstyyppien avulla selventämään erityisten veronkiertonormien suhdetta kohdennettuihin ja yleisiin veronkiertonormeihin. Toiseksi normi- ja säännöstyypit mahdollistavat erityisten veronkiertonormien holistisen EU-oikeudellisen arvioinnin.

Tutkimuksessa lähestytään näitä kysymyksiä erityisesti silmällä pitäen rajat ylittävää yksityistä sijoitustoimintaa ja varallisuudenhallintaa. Valittu teema tuodaan tutkimuksessa esille yhtäältä siten, että tutkimuksen käsittelemiä teoreettisia näkökohtia pyritään konkretisoimaan etupäässä sijoitustoiminnan ja varallisuudenhallinnan näkökulmasta. Teema näyttäytyy tutkimuksessa selkeästi myös viitattujen oikeustapausten käsittelemissä kysymyksissä sekä käytännön esimerkeissä, joiden kautta tutkimuksen teoriaa pyritään soveltamaan. Toisaalta EU-oikeudellisen arvioinnin kohteeksi on pyritty valikoimaan sellaisia Suomen verolainsäädännön sisältämiä erityisiä veronkiertonormeja, joilla on oleellinen vaikutus nimenomaisesti rajat ylittävään sijoitustoimintaan ja varainhallintaan. Tätä kautta tutkimus pyrkii tarjoamaan näkemyksiä laajempaan kansainväliseen kontekstiin, jossa on pääosin keskitytty monikansallisten yritysten verosuunnittelumahdollisuuksien ja niiden rajoitusten tarkasteluun yksityisen sijoitustoiminnan ja varallisuudenhallinnan sijaan. 

Tutkimuksessa käytetty metodologia pohjautuu verolainoppiin, joka nojaa vahvasti skandinaaviseen oikeusrealismiin. Tämä näkyy tutkimuksessa erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön vahvana asemana yhtenä tutkimuksen päälähteistä. Metodologiassa on kuitenkin myös otettu vaikutteita veropolitiikan, taloustieteen sekä vertailevan oikeustieteen alueilta, joita tutkimuksessa hyödynnetään varsinkin de lege ferenda -näkökulmien rakentamisessa.

Tutkimuksessa todetaan, että erityiset veronkiertonormit ovat kohdennettuja ja yleisiä veronkiertonormeja tehokkaampi keino aggressiivisen verosuunnittelun ehkäisemiseen ja siksi myös keskeinen instrumentti verojärjestelmän asianmukaisen toimivuuden varmistamisessa. Samalla niiden toteutuksessa on huomioitava EU-lainsäädännön asettamat rajat, jotta ne eivät rajoittaisi perusvapauksia. EU-oikeudellisten haasteiden ratkaisemiseksi tutkimuksessa esitetään menetelmiä, joilla lainsäätäjä voi pyrkiä joko välttämään EU-primaarioikeudellisen arvioinnin kokonaisuudessaan tai vaihtoehtoisesti muotoilemaan normin siten, että se järjestelmällisesti täyttää EU-oikeudelliset vaatimukset. Tutkimuksen puitteissa tehty suomalaisten erityisten veronkiertonormien EU-oikeudellinen arviointi osoittaa, että Suomessa erityisten veronkiertonormien muotoilut ja niiden tueksi esitetyt perustelut eivät ole kuitenkaan kaikilta osin tyydyttäviä.

Kokonaisuutena tutkimus edistää verolainsäädännön jatkuvaa keskustelua tarjoamalla kattavan analyysin veronkiertonormien muodostamasta viite­kehyksestä ja sen vuorovaikutuksesta EU:n primaarioikeuden kanssa. Se tarjoaa näkemyksiä tehokkaiden veronkierron vastaisten toimen­piteiden toteuttamiseksi rajat ylittävässä kontekstissa käsitelemällä kansallisen ja EU-tason sääntelyn harmonisoinnin haasteita ja huomioimalla laajemmat vaikutukset yksityisen varallisuudenhallinnan ja sijoitustoiminnan kannalta.