Jälkihumanististen ja jälkilaadullisten tutkimusotteiden suosio on lisääntynyt viime vuosikymmeninä ihmistieteellisessä tutkimuksessa. Näitä lähestymistapoja käytetään paljon myös kasvatustieteessä, mutta miten ne sijoittuvat tutkimusmenetelmien laajempaan historiallis-filosofiseen viitekehykseen? Tavoitteemme on vastata tähän kysymykseen. Teemme ehdotuksen post-lähestymistapojen sijoittamiseksi Kasvatus-lehdessä 2005 julkaistuun karttaan kasvatustieteen maastosta. Kyseistä karttaa on sovellettu varsin laajasti tutkimuskirjallisuudessa, mutta se on osittain vanhentunut; kahdessakymmenessä vuodessa metodo-loginen kenttä on muuttunut, eikä kartta huomioi lainkaan postlähestymistapoja. Esitämme, että post-lähestymistapoja voi hahmottaa osana kasvatustieteen menetelmällistä karttaa suhtautuen kuitenkin varauksella ajatukseen siitä, että kyseessä olisi täysin uusi paradigma. Pikemminkin sen voi nähdä pitkän perinteen jatkumona. Uudella metodologisella kartalla on etunsa mutta myös haasteita ajattelun ja tutkimuksen tekemisen välineenä.