Poistaminen, karsiminen, seulominen, arvonmäärittäminen ja hävittäminen. Nämä ovat esimerkkejä termeistä, joita eri muistiorganisaatiot – arkistot, kirjastot ja museot – käyttävät kokoelmiensa hallintaan liittyen. Kokoelman supistamiseen liittyvät toimet ovat muistiorganisaatioille verrattain uutta niiden monisatavuotisessa historiassa. Niiden tehtävänä on pitkään ollut kulttuuriperinnön ja tiedon säilyttäminen sekä käyttöön saattaminen.

Tässä tutkielmassa perehdytään siihen, miten arkistot, museot ja kirjastot vastasivat yhteiseen ongelmaan eli kokoelmien koon hallintaan. Aihetta tarkastellaan tapaustutkimuksen avulla, joka keskittyy Turun kaupunginkirjaston vanhaan kirjakokoelmaan ja siihen 1990- ja 2000-luvulla kohdistettuihin poistoihin. Tutkielmassa selvitetään, miksi Turun kaupunginkirjaston vanhaan kellarikokoelmaan kohdistettiin poistoja ja miten poistot käytännössä tehtiin.

Tutkielma osoittaa kokoelmaan kohdistuvien poistojen seuranneen tiukasti aikansa kansainvälistä trendiä: jatkuvasti kasvavat muistiorganisaatioiden kokoelmat olivat ajaneet kirjastot, arkistot ja museot ympäri läntisen maailman tila-ahtauteen 1980-luvulle tultaessa. Poistot nähtiin pitkällä aikavälillä kestävimpänä ratkaisuna vastata tilaongelmiin. Kellariprojektit voidaan nähdä myös kirjastoammattilaisten paikallisena kasvutarinana; teosten poistaminen vanhasta kellarikokoelmasta opetti kirjaston henkilökunnan vähitellen luopumaan vanhasta. Projektien aikana syntyi myös ymmärrys siitä, että vanhan kellarikokoelman karsiminen muodosti uuden, käyttökelpoisemman kokoelman.