Taidemaalari Sigrid Schauman (1877–1979) oli myös kuvataidekriitikko, jonka taidearvosteluissa esiintyy ajatus naisen omaehtoisesta ilmaisusta.
Etenkin Ellen Thesleffin (1869–1954) taide tuntui ilmentävän
Schaumanille ”naisen taiteen” ideaalia. Tässä artikkelissa analysoin
Schaumanin kritiikkien retoriikkaa belgialaissyntyisen filosofin ja
psykoanalyytikon Luce Irigarayn teoretisoiman sukupuolieron käsitteeseen
tukeutuen. Artikkelissa kysyn, voisiko naisen omaehtoinen ilmaisu löytyä irigaraylaisittain kuvataiteen naisellisesta kielestä (parler femme), jossa positiivinen ero ajatellaan uudelleen?