Tutkimuksessa tarkasteltiin millaisia raiskausrikoksia (RL 20:1–5) on jätetty tutkimatta, syyt-tämättä ja tuomitsematta. Tutkimusta varten kerättiin maantieteellisesti edustava otos rikospro-sessin eri toimijoiden vuonna 2018 tekemistä päätöksistä. Poliisin ei-rikosta koskevia päätöksiä oli 65, syyttäjän esitutkinnan rajoittamista tai syyttämättä jättämistä koskevia päätöksiä oli 113 ja käräjäoikeudessa syytteen hylkääviä tuomioita oli 54. Tutkimusaineistossa oli yhteensä 232 ratkaisua.

Raiskausrikoksen uhri oli lähes aina nainen. Epäilty/vastaaja oli lähes aina mies. Uhri ja epäilty/vastaaja tunsivat yleensä toisensa. Parisuhteessa tapahtuneita raiskauksia esiintyi eni-ten, ja ne edustivat noin kolmasosaa kaikista tapauksista.

Tutkituissa tapauksissa ei esiintynyt kovin vakavaa fyysistä väkivaltaa, mikä oli odotetta-vissa, koska sellaiset tapaukset ovat oletettavasti edenneet rikosprosessissa ja todennäköisesti johtaneet syyksi lukevaan tuomioon. Poikkeuksen muodosti seksuaalinen väkivalta osana pa-risuhdeväkivaltaa, jolloin osassa tapauksista väkivalta oli uhrin kertomana voimakasta.

Monet tutkimusaineistossa esiintyvät uhrit olivat haavoittuvassa asemassa esimerkiksi nuo-ren iän, päihtymistilan tai nukkumisen takia. Tällaisten tekijöiden esiintymisestä huolimatta po-liisi, syyttäjä tai käräjäoikeus katsoi, että käsillä ei ollut rikoslain tarkoittama avuton tila.

Rikosprosessin päättymisen taustalta oli löydettävissä erilaisia syitä. Poliisi luokitteli ei-rikokseksi yleensä sellaisia tapauksia, joissa tunnusmerkistö ei täyttynyt, uhri halusi vetäytyä rikosprosessista tai rikoksen tapahtumisesta ei saatu selvitystä. Syyttäjä perusteli päätöstään esitutkinnan rajoittamisesta tai syyttämättä jättämisestä suurimmassa osassa tapauksia sillä, että näyttöä ei ollut riittävästi. Myös käräjäoikeudessa syyte hylättiin yleensä riittämättömän näytön takia, eli näyttöä ei ollut sukupuoliyhteydestä tai seksuaalisesta teosta, pakottamisesta tai avuttomasta tilasta. Syytteitä hylättiin myös siksi, että käräjäoikeus ei katsonut tunnusmer-kistön täyttyneen.

Tutkimus osoitti, että näyttökynnys syyksi lukevan tuomion saamiseksi oli korkea. Tutki-muksen perusteella huolellinen rikostutkinta ja tutkinnan käynnistäminen mahdollisimman pian rikosilmoituksen tekemisen jälkeen ovat ensiarvoisen tärkeitä rikosepäilyn selvittämiseksi ja näytön hankkimiseksi. Jo ennen oikeudenkäyntiä olisi tärkeää hankkia selvitystä uhrille ai-heutuneista henkisistä seurauksista.

Tutkimuksessa nostetaan esille raiskaussäännösten tulkintaan ja soveltamiseen liittyviä ongelmallisia kysymyksiä. Raiskaukselta edellytetty väkivallan tai sen uhan kriteeristö vaih-teli. Erityisiä ongelmia ilmeni tulkittaessa raiskaussäännöksissä tarkoitettua avutonta tilaa. Tut-kimusaineistossa oli tapauksia, joissa raiskausrikoksen uhri ei ollut oman kertomuksensa mu-kaan suostunut sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon, mutta epäillyn/vastaajan ei tarvinnut käyttää voimakasta väkivaltaa uhrin tahdon murtamiseen esimerkiksi sen vuoksi, että uhri lamaantui pelon takia tai oli nukkumassa. Tällaisissa tapauksissa lainsäädäntö, joka selkeämmin korostaisi uhrin suostumusta ja vapaaehtoisuutta, vaikuttaisi tapausten rikosoikeu-delliseen arviointiin. Tutkimuksen perusteella vaikutti myös siltä, että osassa tapauksia nykyi-nen lainsäädäntö ei ollut ongelmana, vaan pikemmin se, miten tiukasti sitä tulkittiin ja miten korkealle näyttökynnys asettui.