Minäpystyvyys koulupoissaolojen tutkimuskentällä – integratiivinen katsaus




Kellokoski, Jenni; Alanko, Katarina

PublisherSuomen Psykologinen Seura

2024

Psykologia

59

3

203

224

0355-1067

2670-322X

DOIhttps://doi.org/10.62443/psykologia.v59i3.142921(external)

https://doi.org/10.62443/psykologia.v59i3.142921(external)

https://research.utu.fi/converis/portal/detail/Publication/478068607(external)



Kouluakäymättömyys on kasvava ja monisyinen ongelma. Minäpystyvyydellä tarkoitetaan yksilön uskoa omiin kykyihinsä tai mahdollisuuksiinsa onnistua käsillä olevassa tehtävässä. Minäpystyvyyttä on tutkittu monissa yhteyksissä, mutta kouluakäymättömyyden yhteydessä niukasti. On kuitenkin indikaatioita siitä, että kouluakäymättömien oppilaiden minäpystyvyys oli heikompi kuin koulussa läsnä olevien oppilaiden, ja kouluakäymättömyyden interventiossa oli huomattu minäpystyvyyden nousevan intervention aikana. Tämän katsauksen tarkoituksena oli koota vertaisarvioitu tutkimustieto minäpystyvyyden tutkimuksesta kouluakäymättömyyden tutkimuskentällä 2000-luvulla (2000-2022). Tutkimusaineisto kerättiin APA PsycINFO, ERIC, Teacher Reference Center, Academic Search Premiere, Education Research Complete ja Medline –tietokannoista. Kymmenen artikkelia valikoitui tähän integratiiviseen katsaukseen, neljä poikkileikkaus-, ja kuusi interventiotutkimusta, joissa interventio kohdistui kouluakäymättömyyteen. Kouluakäymättömien lasten minäpystyvyys oli heikompi verrattuna kouluakäyviin lapsiin. Kaikissa interventiotutkimuksissa koulupoissaolot vähenivät, sekä lasten ja heidän vanhempiensa minäpystyvyys vahvistui annetun hoidon myötä. Vanhempien minäpystyvyys lapsen kieltäytyessä koulusta oli matalampi verrattuna kouluakäyvien lasten vanhempien minäpystyvyyteen. Tulokset antavat viitteitä siitä, että minäpystyvyys on yhtenä osatekijänä kouluakäymättömyyden monimuotoisessa ilmiössä, ja sen vaikutuksista kouluakäymättömyyteen on perusteltua tehdä lisätutkimusta.


Last updated on 2025-23-05 at 14:58