Humanistisen ympäristöntutkimuksen alalle sijoittuva tapaustutkimus tarkastelee maailmanpolitiikan paikallisvaikutuksia Aitonevan suoalueella, Kihniön valtionpuistossa. Aitonevan kuvataan olleen ”suurelta osin melkoisen vesiperäistä, aivan puutonta suota”. Muutos luonnonmaisemasta teollisuusmaisemaksi alkoi, kun alueella käynnisteƫin teollinen turvetuotanto jatkosodan aikaista energiapulaa ratkaisemaan vuonna 1942. Kuluneen 80 vuoden aikana Aitonevalla on syntynyt ja osin jo kadonnut laajimmillaan 800 henkilön teollisuusyhteisö, sotavankileiri, varavankilan siirtola sekä edellä mainittujen vaiheiden muistoa kantava kulttuuriperintöyhteisö. Turpeennosto päättyi Aitonevalla vuonna 2016. Teollisen turvetuotannon tueksi syntynyt tutkimustoiminta on vaihtunut vuosikymmenten varrella metsäntutkimukseen, suoluonnon ennallistamiseen liittyvään tutkimukseen ja suon hiilitaloutta koskevaan tutkimukseen julkisen diskurssin ja poliiƫsten käännösten myötä. Turveteollisuutta tarkastellaan usein tuotantomäärien, läheisten vesistöjen ekologisen tilan, ilmastovaikutusten tai energiateollisuuden innovaatioiden kautta. Näiden aineistojen valossa rakentuva kertomus kuvaa suon luonnon ja teknologian välisen vastakkainasettelun kenttänä. Turveteollisuutta ylläpitävän yhteisön, ja sen hallussa olevan paikallisen tiedon kautta rakentuu toisenlainen kertomus. Tässä kertomuksessa suo on ennen kaikkea kulttuuriympäristö. Turvetuotantoalueen merkitystä kulttuuriympäristönä ei tarkastella alueiden käyttöä suunniteltaessa. Sen vuoksi niiden merkitystä kulttuuriympäristönä ei myöskään tunneta selvityksissä tai tutkimuskirjallisuudessa. Tämä tapaustutkimus valossa turvetuotantoalueilla katveeseen jääneen tiedonlajin, paikallisen tiedon, mahdollisuusia laajentaa energiapolitiikan vaikutusten ymmärtämistä osana lähiympäristöämme.