Artikkelissa kysymme, voiko kriisin julistamisen ja poikkeuspolitiikan ymmärtää liberaalien demokratioiden kontekstissa mahdollisuutena sopeutua ylirajaisiin eksistentiaalisiin uhkiin. Vielä laajemmin
ajateltuna pohdimme, voiko kriisinjulistusta tulkita myös epätavanomaisena (demokraattisena) politiikkana, joka mahdollistaa muutoksen ja uusiutumisen ja siten vahvistaa resilienssiä, kriisinhallintakykyä ja demokratiaa. Entä kuinka liberaali kansainvälinen järjestelmä – jolta puuttuu kyky ja
halu julistaa kansainvälinen kriisi – voi sopeutua, oppia ja muuttua uhkan edessä? Rakentamamme
teoriakehyksen keskiössä on analyyttinen jaottelu kriisitapahtumaan, kriisiväitteeseen sekä kriisin julistukseen, jotka ymmärrämme lähtökohtaisesti poliittisina, sosiaalisina ja retorisina konstruktioina,
sekä kriisikokemuksen luoma turvattomuus. Pohdimme, ovatko laajalti hyväksytty kriisiväite sekä yhteisesti jaettu kriisikokemus edellytyksiä ennakoimattoman hallinnalle ja ontologisen turvallisuuden
palauttamiselle. 

Avainsanat: covid-19, kriisi, liberaali demokratia, ontologinen turvallisuus, turvallistaminen