Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen lomautusjärjestelmää erilaisista näkökulmista hyödyntäen asiantuntijahaastatteluita, työnantajakyselyä, yritys- ja työntekijätason rekisteriaineistojen tilastollista analyysiä sekä yritysten lomautuksia kuvaavaa teoreettista mallia.

Lomautettujen osuus työvoimasta on keskimäärin alle prosentin, mutta lomautusten määrä vaihtelee suhdanteiden myötä huomattavasti. Lomautukset ovat yleisiä erityisesti rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä sekä teollisuuden ja rakentamisen toimialoilla.

Työnantajat kokevat lomautukset toimivana keinona reagoida tilapäiseksi arvioituun työvoiman tarpeen vähenemiseen. Työnantajat käyttävät lomautuksia pitääkseen kiinni niille tärkeästä työvoimasta. Työntekijöiden näkökulmasta lomauttaminen koetaan usein irtisanomista parempana vaihtoehtona. Lomautetut palaavat lähes aina takaisin lomauttaneelle työnantajalle.

Lomautukset keskittyvät osaan työntekijöistä ja työnantajista, mikä viittaa siihen, että lomautuksia ei käytetä pelkästään yllättävissä tai poikkeuksellisissa tilanteissa. Osalle työnantajista lomauttaminen on osa tavanomaiseen kausivaihteluun sopeutumista, mikä ei ole järjestelmän tarkoitus.

Lomautusten keskittymistä voitaisiin vähentää jonkinlaisella lomautuksiin liittyvällä työnantajan omavastuulla. Suhteellisen pienikin työnantajalle lomautuksesta koituva kustannus saattaisi vähentää toistuvia lomautuksia ilman, että se oleellisesti heikentäisi lomautusjärjestelmän käyttöä syvissä taantumissa tai talouskriiseissä irtisanomisten sijaan.