Other publication

Kaupunkikeskusta ikäystävällisenä ostosympäristönä: Ikääntyneiden ja nuorten kuluttajien näkökulma
(Esitys Kaupunkitutkimuksen päivillä, Helsinki 25.-26.4. 2019)





AuthorsKatri Koistinen, Anna-Maija Kohijoki, Minna Kaarakainen

Conference nameKaupunkitutkimuksen päivät

Publication year2019

Web address www.kaupunkitutkimuksenpaivat.net


Abstract


Yhä useampi länsimainen kuluttaja on ikääntynyt ja asuu kaupungissa.
Esimerkiksi Euroopan unionin alueella vanhushuoltosuhteen (yli 64-vuotiaiden
osuus 15–64-vuotiaasta väestöstä) ennustetaan nousevan 40 prosenttiin
2020-luvulla. Väestön ikääntyminen aiheuttaa yhteiskunnallisia haasteita
palveluiden järjestämisessä ja erityisen haastava tilanne on
kaupunkikeskustoissa, joiden on todettu olevan ikääntyneille tärkeitä
ostosympäristöjä. Palveluiden siirtyminen keskusta-alueiden ulkopuolelle sekä
verkkokaupan yleistyminen ovat muuttaneet koko kaupan rakennetta ja kuluttajien
asiointitapoja.



Maailman terveysjärjestön (WHO) yhtenä tavoitteena on sitouttaa ja auttaa
kaupunkeja kehittymään ikäystävällisiksi ympäristöiksi, jotka tukevat väestön
aktiivista ja terveyttä edistävää ikääntymistä.



Aktiivinen ikääntyminen nähdään elinikäisenä prosessina, joten
ikäystävällinen kaupunki fyysisine ja sosiaalisine ostosympäristöineen ei ole
vain "vanhusystävällinen" vaan se on hyvä asuin- ja toimintaympäristö
kaikenikäisille. Maailman terveysjärjestö on koonnut kahdeksan ikäystävällisen
kaupunkiympäristön (Age-Friendly City) teema-aluetta ohjatakseen kaupunkeja eri
puolilla maailmaa ryhtymään väestön ikääntymisen edellyttämiin toimenpiteisiin.

Tässä tutkimuksessa WHO:n teema-alueita sovelletaan kaupunkikeskustan
ostosympäristön ikäystävällisyyden tarkasteluun. Ryhmäkeskustelujen avulla
tutkitaan ikääntyneiden (64–94 v) kuluttajien näkemyksiä kaupunkikeskustasta
ostosympäristönä ja havaintoja verrataan nuorten aikuisten (21–41 v)
keskuudessa internet-kyselyn avulla kerättyihin näkemyksiin. Laadullisen
sisällönanalyysin avulla selviää, minkälaisia sisältöjä ja merkityksiä
ikäystävällisen kaupungin teemat saavat ikääntyneiden ja nuorten kuluttajien
näkökulmasta ja millaisia eroja näiden ryhmien kokemusten ja näkemysten välillä
on. Tavoitteena on tunnistaa ne ostosympäristön osa-alueet, jotka sekä
ikääntyneiden että nuorten kuluttajien näkökulmasta edistävät ikäystävällisen
kaupunkikeskustan kehittämistä.



Last updated on 2024-26-11 at 15:16