Säätiöt ovat Suomessa ainoa yksityisoikeudellisten oikeushenkilöiden luokka, johon kuuluvat on säädetty viranomaisvalvonnan alaisiksi. Valvonta ulottuu jokaiseen säätiöön riippumatta sen harjoittaman toiminnan luonteesta tai laajuudesta. Tavanomainen perustelu valvonnalle on omistaja- tai jäsenvalvonnan puuttuminen säätiön rakenteesta. Olen kyseenalaistanut tämän perustelun tutkien yhtäältä sitä, mitä omistaja- tai jäsenvalvonta yhteisöissä tarkoittaa ja toisaalta valvonnan merkitystä common law -oikeuden trust-järjestelyissä. Omistajavalvonnan lähtökohta on omistuksen ja vallan eriytyminen, ja sen toteutumisen edellytyksiä ovat kontrollivalta, erityisesti oikeus vaihtaa organisaation johto, kontrollivallan käyttämiseen tarvittavat resurssit ja informaatio sekä kannustin valvoa. Vaikka omistajat ja jäsenet voivat valvoa organisaation johtoa, ne eivät välttämättä valvo sitä ja niiden edellytykset valvontaan vaihtelevat. Säätiövalvonnan tarkastelu omistajavalvonnan edellytysten näkökulmasta on osoittanut, että Suomessa valvontaviranomaisella ei ole kontrollivallan ydintä eli oikeutta vaihtaa säätiön johto.

Viranomaisvalvonta ei seuraa välttämättömyytenä mistään säätiön oikeushenkilömuotoon liittyvästä ominaisuudesta. Säätiöitä voidaan valvoa luottamuksen edistämiseksi, lahjoitustahdon ylläpitämiseksi, yhteiskunnan intressissä tai muusta lainsäätäjän perusteltuna pitämästä syystä. Säätiöiden oman intressin näkökulmasta viranomaisvalvonta on keino turvata säätiön tarkoituksen pysyvyyttä, sitovuutta ja toteutumista. Ensisijainen vastuu säätiön tarkoituksen toteuttamisesta sääntöjen ja säätiölain mukaisesti on säätiön hallituksella. Kuten trust-oikeudessa on perusteltu, omistajavalvonnan puuttuminen korostaa vastuuvelvollisten fidusiaarivelvollisuuksia.

Vain luotettavan tehokkaalla valvonnalla on mahdollista tavoitella vaikuttavuutta toisten toimintaan. Kun julkista valvontaa kehitetään, tulisi kriittisesti arvioida, miltä osin voimassa oleva lainsäädäntö ei mahdollista valvonnan toteuttamista tehokkaasti. Säätiölaki suojaa säätiöiden hyödyllisten tarkoitusten toteutumista, mutta Suomessa myös poikkeuksellisen voimakkaasti säätiön hallituksen jäsenten oikeutta pysyä tehtävässään.