Ihmiset saattavat kokea arjessaan ongelmia, joilla on oikeudellinen ulottuvuus, vaikkei ongelmia aina sellaiseksi miellettäisikään. Niitä koetaan esimerkiksi liittyen työhön, asumiseen, erilaisiin raha-asioihin tai kuluttamiseen ja niillä saattaa olla suuri vaikutus ihmisten elämään. Käsillä olevassa Arjen ongelmat, riidat ja ratkaisut (AORR) kyselytutkimuksessa on kysytty ihmisiltä tällaisista arjen ongelmista, tai riidoista, joiden ratkaisu saattaa olla oikeudellinen mutta jotka eivät rajoitu asioihin, joita käsitellään oikeudellisissa elimissä. Ongelmien tehokas ratkaisu saattaakin usein löytyä oikeusjärjestelmän ulkopuolelta tai sen liepeiltä, esimerkiksi viranomaisprosessissa, neuvottelun tai sovittelun keinoilla. Kaikki ratkaisukeinot eivät kuitenkaan kaikissa tapauksissa ole yhtä tehokkaita tai tuota oikeudenmukaiseksi koettuja prosesseja ja lopputuloksia.
 
Jotta yhteiskunnassa voidaan edesauttaa arjen ongelmien hyviä ratkaisuja, tarvitsemme tietoa siitä, minkälaisia ongelmat ovat ja miten niitä yleensä ratkaistaan. Viranomaisrekisterien tai oikeudellisten rekisterien avulla saatu tieto ei riitä valottamaan tätä kysymystä kokonaisuudessaan, koska moni ongelmista ei tule yhdenkään viranomaisen tietoon. Ongelmien määrää ja käytettyjen ratkaisukeinojen yleisyyttä tulee selvittää myös tiedustelemalla niistä ihmisiltä itseltään käyttämällä esimerkiksi kyselytutkimuksia.

AORR-tutkimuksen kyselytapa noudattaa kansainvälistä legal needs -kyselytutkimusperinnettä; Oikeusongelmia mittaavia erilaisia kyselytutkimuksia on suoritettu eri maissa 1990 luvulta saakka, ja niiden suorittamiseen on olemassa kansainvälisiä suosituksia. AORR-kysely noudattaa näitä suosituksia Suomen oloihin sopiviksi muokattuina. AORR-kysely on kuitenkin itsenäinen kysely eivätkä sen kysymykset ole suoraan verrannollisia kansainvälisiin kyselyihin.
 
AORR-aineisto kerättiin puhelinhaastatteluina ja internetlomakkeilla elokuun 2021 ja tammikuun 2022 välillä. Tutkimuksen kohteena olivat viimeisen kahden vuoden aikana koetut ongelmat tai riidat. Kyselyyn vastasi 1 927 henkilöä, jotka olivat iältään 20–80-vuotiaita ja joiden väestörekisteriin merkitty äidinkieli oli suomi tai ruotsi.
 
Vastaajista 58,4 prosenttia oli kokenut vähintään yhden kyselyssä kysytyistä 13 ongelmasta viimeisen kahden vuoden aikana. Yleisimmin koettuja ongelmia olivat kuluttajaongelmat, joita ilmoitti kokeneensa 25,0 prosenttia vastaajista. Toiseksi yleisimpiä ongelmia olivat naapureihin liittyvät ongelmat (23,1 %), ja kolmanneksi yleisimpiä palkkatyöhön liittyvät ongelmat (17,5 %). Muita tavallisesti koettuja ongelmia olivat rahaan tai omaisuuteen liittyvät ongelmat (12,9 %), viranomaisten päätöksiin tai toimintaan liittyvät ongelmat (11,0 %), asunnon tai kiinteistön omistamiseen tai ostamiseen (7,9 %), sekä etuuksiin ja eläkkeisiin (7,4 %) liittyvät ongelmat. Melko tavallista oli kokea myös ongelmia läheisen kuoleman tai perinnön yhteydessä (6,2 %) ja vuokra-asumiseen liittyen (5,6 %). Harvinaisempia olivat ongelmat, jotka liittyivät muuhun kuin työsuhteiseen työhön¹, velkaan, eroon avio-tai avoliitosta, ja lapsiin erotilanteessa tai sen jälkeen. Kolme viimeksi mainittua ongelmaryhmää oli kyselyssä luonnehdittu varsin suppeasti.
 
Keskimäärin vakavimmiksi koettiin ongelmat liittyen viranomaispäätöksiin tai toimintaan, eroon avo- tai avioliitosta, eläke- ja etuusasioihin ja lapsiin erotilanteessa. Keskimäärin vähemmän vakaviksi taas koettiin kuluttaja-asioihin, naapureihin ja rahaan liittyvät ongelmat. Kaikissa ongelmatyypeissä raportoitiin kuitenkin sekä vähemmän vakavia että erittäin vakavia ongelmia. Yli puolet ongelmia kokeneista vastaajista oli kokenut useita 13 kysytyistä ongelmatyypeistä viimeisen kahden vuoden aikana. Vastausajankohdasta riippuen ongelmat tai niiden selvittäminen olivat ajoittuneet elokuun 2018 ja tammikuun 2021 välille.

Niiltä vastaajilta, jotka olivat kokeneet vähintään yhden ongelman, jonka vaikeusasteeksi he arvioivat 3 tai enemmän asteikolla 1–10, kysyttiin lisäkysymyksiä muun muassa ongelman ratkaisemisesta tai ratkaisuyrityksistä.
 
Vastaajista 43,2 prosenttia ilmoitti hakeneensa ongelman ratkaisemiseksi tietoa yhdestä tai useammasta kirjallisesta lähteestä tai medialähteestä. Tyypillisimmin tietoa oli haettu erilaisilta internetsivuilta, yleisimmin viranomaisen, valtiollisen tai kunnallisen tahon internetsivuilta (61,5 prosenttia tietoa hakeneista) tai muilta internetsivuilta (60,7 prosenttia tietoa hakeneista). Sosiaalisesta mediasta tietoa haki 12,5 prosenttia. Informaatiolehtisiä, radiota tai televisiota hyödynnettiin huomattavasti vähemmän.

Yli kolmekymmentä prosenttia (35,8 %) vastaajista ei saanut neuvoa ongelmansa ratkaisuun keneltäkään. Jos neuvoa saatiin, tavallisimmat neuvonantajat olivat ystäviä, sukulaisia tai kollegoita (34,0 %). Kuitenkin neuvoa saatiin varsin useasti myös muun muassa erilaisilta asiantuntijoilta (20,0 %), juristilta (11,4 %) tai asiasta vastaavalta viranomaiselta (9,6 %). Sosiaalisesta mediasta neuvoa saatiin vain harvoin (3,6 %).

Kaikilta ongelmia kokeneilta vastaajilta kysyttiin myös, olivatko he neuvon kysymisen lisäksi käyttäneet lakimiesapua asian ratkaisemiseksi². Lakimiesapua ongelman ratkaisemiseksi oli käyttänyt 7,1 prosenttia ongelmia kokeneista vastaajista.

Jos ongelman ratkaisemiseksi ei saatu neuvoa, syynä siihen oli vastaajien arvion mukaan useimmiten se, ettei se ollut tarpeen (61,5 %), ettei sillä olisi ollut merkitystä lopputuloksen kannalta (28,3 %) tai, että asia ei ollut niin tärkeä (18,8 %). Kuitenkin neuvon hakemisen esteenä mainittiin myös varsin usein valitettavampia syitä: Neuvon hakeminen oli liian työlästä tai hankalaa (8,9 %), neuvon hakemisella pelättiin olevan huonojakin seurauksia (8,5 %) tai oli epätietoisuutta siitä mistä hakea neuvoa (6,4 %). On myös ryhmä, joille huoli kustannuksista on varteenotettava este neuvon hakemiselle.

Tavallisin tapa käsitellä ongelmaa ratkaisun saamiseksi oli neuvottelu vastapuolen kanssa (48,6 %). Tärkeimpiä käytettyjä virallisia prosessimenettelyitä olivat neuvottelu puolueettoman kolmannen osapuolen ollessa mukana (11,4 %), se, 
että asiaa käsitteli vastuullinen tai valvova viranomainen (5,2 %), taloyhtiön hallitus tai yhtiökokous (4,9 %) taikka muu viranomainen tai virallinen taho (4,3 %). Asian ilmoittaminen poliisille oli harvinaisempaa (3,1 %), mikä kuvastanee myös sitä, että kyselyssä kysyttiin ongelmista, jotka ovat luonteeltaan pääasiassa siviilioikeudellisia.

Harvemmin käytettyjä prosessimenettelyjä olivat asian käsittely lautakunnan, valtuutetun tai asiamiehen toimesta (2,6 %), asian käsittely tuomioistuimessa (1,9 %) ja asian vieminen vakiintuneeseen sovittelumenettelyyn tai välimiesmenettelyyn (1,9 %). Viimeisimmät ovat kuitenkin tärkeitä ratkaisutapoja etenkin niiden ongelmien osalta, jotka ovat vakavia tai joiden kohdalla ratkaisutapa muuten on sopiva. On kuitenkin syytä huomioida, että niiden käyttö saattaa vaatia osaamista ja mahdollisesti myös taloudellisia ja ainakin ajallisia resursseja, mikä puolestaan voi vaikuttaa näiden ratkaisukeinojen käytön yleisyyteen. Vastaajista noin kolmasosa ei ollut käyttänyt mitään prosessimenettelyä eikä neuvotellut vastapuolen kanssa.
 
Tärkeimmät syyt virallisten prosessimenettelyiden käyttämättömyyteen olivat, että asia ratkesi tai poistui ilmankin (30,7 %) tai että arvoitiin, ettei siitä olisi ollut hyötyä (26,1 %). Kuitenkin syinä lueteltiin varsin usein myös muunlaisia esteitä sille, ettei prosessia käytetty. Näistä huomionarvoisimpia olivat etenkin, että asia oli liian stressaava (15,4 %), epätietoisuus siitä, miten asiassa olisi pitänyt edetä (11,3 %), pelko siitä, että vahingoitettaisiin suhdetta vastapuoleen (10,0 %), huoli kustannuksista (6,9 %) tai se, että asia tuntui liian henkilökohtaiselta tai kiusalliselta (6,7 %).

Jos ongelma oli päättynyt, tyypillisesti se päättyi osapuolten väliseen yhteisymmärrykseen (30,3 %). Yhtä suuri osa, yhteensä 30,3 prosenttia, päättyi kyselyvastaajan omaan toimintaan joko niin, että vastaaja lähti pois ongelman piiristä, jätti ongelman sikseen tai toimi vastapuolen toiveen mukaisesti. Se, että vastapuoli itsenäisesti toimi niin kuin toinen osapuoli toivoi, päätti ongelman vastausten mukaan vain 7,5 prosentissa tapauksista. Kyselyvastaajista 6,6 prosenttia puolestaan ilmoitti, että tilanteen oli päättänyt jonkin muun henkilön tai yhteisön apu tai toiminta. Viranomainen päätti ongelman 10 prosentissa tapauksia, sovittelu 3,5 prosentissa ja tuomioistuin 1,5 prosentissa tapauksia. Ongelmista 6,6 prosenttia nähtiin poistuneen itsestään.

Kaikkien päättyneiden ongelmien keskimääräinen kesto oli noin 11,6 kuukautta. Vastaajista 49,2 prosenttia piti ongelmansa päätöstä oikeudenmukaisena. Päätökseen johtaneen prosessin koki oikeudenmukaisena 47,8 prosenttia vastaajista. 
Lähes neljäkymmentä prosenttia vastaajista ei kuitenkaan pitänyt ongelman päätöstä eikä siihen johtanutta prosessia oikeudenmukaisena. 

Kyselyssä mitattiin myös niin sanottuja oikeudellisia voimavaroja. Ihmisellä itsellään voi henkilökohtaisella tasolla olla erilaisia voimavaroja, kuten varallisuutta tai osaamista, mutta myös yhteiskunnan ominaisuudet ja tuki ovat tärkeitä. Kun vastaajille esitettiin erilaisia oikeudellisia voimavaroja mittaavia väittämiä, monet vastasivat, että heidän ongelmansa ratkaisu kesti liian pitkään. Varsin moni koki myös, että ei saanut kaikkea sitä asiantuntija-apua, jota tarvitsi ongelmansa ratkaisuun, tai ettei heillä ollut varmuutta siitä, että he saisivat aikaiseksi oikeudenmukaisen lopputuloksen. 

Tutkimuksessa kysyttiin lisäksi ongelmien mahdollisista haittavaikutuksista. Vastaajista 65,1 prosenttia oli kokenut jonkin kysytyn haitan viimeisen kahden vuoden aikana. Tavallisimmat haitat olivat kova stressi (41,6 %), epävarmuus tai pelko (27,0 %) sekä taloudellinen haitta (27,0 %). Myös monia muita haittoja koettiin laajalti. 

Melkein kuudellakymmenellä prosentilla suomalaisista on siis viimeisen kahden vuoden aikana ollut arjessaan vähintään yksi AORR-kyselyssä kysytty ongelma, jolla on siviilioikeudellinen ulottuvuus. Näistä varsin suuri osa on sellaisia, jotka koetaan vaikeiksi tai erittäin vaikeiksi. 

Suomessa näyttäisi olevan kohtuullinen määrä henkilöitä, joiden arjen oikeudelliset ongelmat ratkeavat hyvällä tavalla ja jotka kokevat, että he pystyvät ratkaisemaan ongelmiaan tyydyttävästi – yleensä omin avuin tai vastapuolen kanssa neuvotellen, mutta joskus myös käyttäen neuvonantajaa tai ottaen yhteyttä viranomaisiin. Kuitenkin on myös laaja joukko heitä, joiden ongelmanratkaisu on vaikeaa tai jotka kokevat, että järjestelmä ei tue heidän ongelmanratkaisuaan.

Tärkeimpinä yhteiskunnallisina epäkohtina voidaan AORR-kyselyn valossa nostaa esille se, että erilaiset ongelmanratkaisun prosessit koetaan hitaina ja osin varsin mutkikkaina. Myös taloudellinen tilanne on ratkaisun esteenä osassa tapauksista. 

On syytä tarkastella jatkotutkimuksissa tarkemmin nimenomaan heitä, joiden ongelman ratkaisu oli jollain tavoin vaikeaa, joiden ongelmiin liittyi paljon haittoja ja jotka kokivat ratkaisun huonoksi tai epäoikeudenmukaiseksi. AORR-kyselyä voidaan käyttää laajasti erilaisten kysymysten jatkotarkasteluun. Lisäksi AORR-kyselyä toistamalla voidaan tulevaisuudessa arvioida keskeisiä muutoksia ongelmien kokemisessa, niiden ratkaisemisessa ja näihin liittyvissä tekijöissä.

AORR-kysely ei anna tietoa siitä, kuka on oikeassa kysytyssä ongelmassa tai riidassa. Sen sijaan se antaa meille paljon muuta tietoa, jolla voidaan arvioida oikeuden saamista väestössä. Kyselyn avulla voidaan arvioida, kuinka paljon koetaan ongelmia, joihin tarvitaan oikeudellista tietoa. Lisäksi se antaa tietoa siitä, miten tällaisia ongelmia ratkaistaan tai yritetään ratkaista, sekä mitä haasteita ja haittoja tähän liittyy. 

¹ Esimerkiksi yrittäjyyteen, maatalousyrittäjyyteen tai apurahalla työskentelyyn liittyen.
² Tämä määriteltiin niin että lakimies ”hoiti asiaa”, suoritti joitain toimenpiteitä asiassa, kuten esimerkiksi asiakirjojen laadinnassa tai neuvottelussa, saattoi jutun vireille viranomaisessa tai tuomioistuimessa tai avusti oikeudessa.