Tässä tutkielmassa tarkastelen keskustelunanalyyttisesti väitöstilaisuuksissa esitettyjä vaihtoehtokysymyksiä eli kysymyksiä, joissa yhteen sanoista, useimmiten verbiin, liitetään kysymyspartikkeli -kO, -ks tai -k ja joihin tyypillisesti odotetaan minimivastausta, kuten joo, kyllä tai ei. Tarkasteluun valitut kysymykset on esitetty osana väitöskirjan tarkastustilaisuutta, jonka aikana vastaväittäjä esittää väittelijälle kysymyksiä väitöskirjasta. Katson, että väitöstilaisuudessa vastaväittäjän yhtenä keskeisenä tehtävänä on puhuttaa väittelijää. Vaihtoehtokysymykset eivät välttämättä esimerkiksi arkikeskusteluissa taivu ensisijaisesti keskustelukumppanin puhuttamiseen, mikä mitä ilmeisimmin muuttuu väitöstilaisuuden kontekstissa.

Tarkasteluun valitut väitöstilaisuudet on pidetty Turun yliopiston suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineessa vuosina 2012–2017. Litteroiduista keskusteluista olen etsinyt rakenteellisin ja temaattisin perustein 181 kysymys–vastaus-vierusparia. Näissä toistuu melko prototyyppinen vastaväittäjän vuoron rakenne, joka koostuu johdannosta, väitöskirjan referoinnista, vastaväittäjän pohdinnasta sekä kysymyksestä. Valituista kysymyksistä 89 on vaihtoehtokysymyksiä.

Yhtenä tutkimustuloksista esitän analyysiä varten luomani jaon tietoa hakeviin kysymyksiin, kysymyksiin työtä koskevista valinnoista, pedagogisiin kysymyksiin, työtä kertaaviin kysymyksiin ja kritiikkiin kysymyksen muodossa. Tässä jaossa tietoja hakevat kysymykset ovat selkeästi yleisimpiä. Näistä muotoilluista kysymyskategorioista puhuttamisen funktiossa onnistuu parhaiten kysymykset työtä koskevista valinnoista sekä työtä kertaavat kysymykset. Kuitenkin vaihtoehtokysymyksien tarkastelussa totean väitöstilaisuuden kontekstin vaikuttavan niin vahvasti projisoituun vastaukseen, ettei minimivastausta tavata lähestulkoon ollenkaan.