Tutkin väitöskirjassani siankasvatukseen ja sianjalostukseen käytettyjen sikojen elettyä elämää Suomessa 1900-luvun alussa. Kysyn tutkimuksessani, miten siitossikojen tilat ja hoidon käytännöt muotoutuivat 1900-luvun alusta 1930-luvun loppuun, ja minkälaisia kokemuksia tai kokemisen mahdollisuuksia sioille muodostui näissä olosuhteissa. Siitossikojen tilat ovat tässä tutkimuksessa sikalarakennuksia, karsinoita, ulkotarhoja ja laitumia, jotka yhdessä muodostivat puitteet siitossikojen hoidolle ja siankasvatuksen käytännöille. Tarkastelen siitossikojen hoitoa, elettyjä tiloja ja kokemuksia kolmen eri osa-alueen, astutusten, porsimisten ja ulkoilun, kautta. Tilat, käytännöt ja sikojen kokemukset ovat työssäni toisiinsa limittyviä ja toisiinsa vaikuttavia tekijöitä. Siitossikojen tiloihin ja hoitoon vaikutti 1900-luvun alun Suomessa erityisesti maatalouden modernisaatio- ja kaupallistumiskehitys. Modernit sikalat toimivat kaupallisia tavoitteita mukailevan siankasvatuksen ja sianhoidon paikkoina, ja ne muodostivat siitossioille keskeisen kokemuksia tuottaneen elinympäristön.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu tilallisuudesta ja kokemushistoriasta. Työni keskeiset käsitteet ovat tila, paikka ja kokemus, joiden avulla analysoin siitossikojen elinolosuhteita ja näkökulmia. Sovellan tilan käsitettä sikala-, karsina-, ja tarhaympäristöjen ominaisuuksien yksityiskohtaiseen tarkasteluun. Paikan käsitteellä osoitan, miten siat itse kokivat näitä ympäristöjä ja loivat niihin omia paikkojaan, eli antoivat esimerkiksi karsinatilassa tietylle alueelle merkityksen käyttämällä sitä tiettyyn tarkoitukseen. Esitän, että paikkojen syntyä erilaisiin tiloihin tulisi tarkastella monilajisena prosessina, jossa risteävät sekä ihmislajin että muiden eläinlajien tavat kokea tiloja ja luoda tiloihin omia paikkojaan. Sidon tutkimuksessani siat ja sikojen kokemusnäkökulman kokemushistorian keskusteluihin ja esitän, minkälaisia asioita kokemuksen käsitteeseen voisi kuulua, kun analysoidaan menneisyyden eläimiä. Syvennän erityisesti ymmärrystä siitä, miten siat kokivat oman aikansa yhteiskunnallisia muutoksia. Työni keskeisin lähdeaineisto koostuu 1900-luvun alun sianhoidon oppaista sekä saman ajan sanoma- ja aikakauslehtiaineistosta. Oppaita kirjoittaneet sianhoidon asiantuntijat kirjoittivat usein myös oman aikansa lehtiin ja jakoivat niissä asiantuntijuuttaan ja näkemyksiään sianhoidon tilasta. Erilaiset kirjoitukset reflektoivat yhdessä tarkasteltuna sikatalouden, siankasvatuksen ja sianhoidon olemusta varsin kokonaisvaltaisesti. Tekstien lisäksi olen analysoinut oppaissa, lehtiartikkeleissa ja arkistoissa olleita kuvia sikaloista ja sioista. Tutkimus perustuu laadulliseen, historialliseen analyysiin kuvatun teoreettisen viitekehyksen puitteissa. Sikojen näkökulman tavoittamiseksi olen kiinnittänyt huomiota aineistossa esitettyihin kuvauksiin sioista ja sikojen käyttäytymisestä tietyissä tilanteissa ja tiloissa. Käytän sikojen tulkinnan apuna tieteellistä nykytietoa sikojen käyttäytymisestä, kognitiosta, kehonkielestä ja tarpeista, mutta työssä keskeisintä on analysoida sikoja oman aikansa sianhoidon käytäntöjen ja sikalatilojen konteksteissa.

Työ osoittaa, että sikalatilat ja sianhoidon käytännöt rakensivat keskeisesti sitä, mitä siat kokivat. Tilat toimivat astutusten, porsimisten ja ulkoilun kaltaisten, siitossikojen elämään keskeisesti kuuluneiden käytäntöjen jäsentäjinä. Tilojen, käytäntöjen ja kokemusten tarkasteleminen yhdessä osoittaa, miten sikatalouden vaatimukset muuttivat sikojen elettyä todellisuutta, kehoa ja toimijuutta. Sikatalouden pyrkimykset modernisoitua ja kaupallistua näkyivät sikalarakennusten muutoksina, kun sikoja pyrittiin kasvattamaan lukumääräisesti enemmän sekä hoitamaan tehokkaammin ja taloudellisemmin. Uudenaikaisia ja kestäviä sikaloita rakennettiin sementistä, tiilestä ja kivestä, mutta näiden materiaalien käytölle oli myös rajoitteita resurssien ja sikojen tarpeiden näkökulmasta. Uusien sikaloiden suurimmat ongelmat olivat kosteus ja kylmyys, jotka heikensivät sikojen terveydentilaa, ja toisaalta sikaloissa vallitsi hyvin monenlaisia sianhoidon tapoja, jotka haastoivat sikojen terveyttä. Esimerkiksi liian yksipuolinen ruokinta tai liikunnan ja ulkoilun vähyys korostivat entisestään sikaloiden negatiivisia puolia. Aikakauden sikalarakentaminen oli monenkirjavaa eikä yhtä oikeaa kaupallisen sikalan mallia ollut olemassa.

Väitöskirjani tuo uutta näkökulmaa siihen, miten maatalouden modernisaatio ja kaupallistuminen vaikutti sikojen elettyyn elämään ja sikatalouteen 1900-luvun alussa, miten kehitystä neuvoteltiin käytännön tasolla ja minkälaisia kokemuksia nämä loivat ajan sioille ja ihmisille. Laajemmin väitöskirja luo edellytyksiä huomioida eläinten kokemukset osana historiantutkimusta ja peräänkuuluttaa historiantutkimuksen vastuuta käsitellä eläimiä tuntevina, tietoisina ja yksilöllisinä olentoina, joiden näkökulmia ja kokemuksia tulee tarkastella historiallisesti muuttuvina ja riippuvaisina eri aikojen ja paikkojen konteksteista.