Tässä tekstissä tavoitteenani on tarkastella pönötystä suhteessa sosiaaliseen ja yhteisölliseen maailmaan mutta myös systeemiseen tasoon ja systeemiteoriaan sekä nähdä pönötysilmiön koko mittava laajuus yhteiskunnan eri kentillä. Tuon kirjoituksessa myös esille hypoteesin ja havainnon yhteiskunnallisessa toiminnassa ja päätöksenteossa ilmenevästä pönötyssokeudesta. Pönötyssokeus kytkeytyy usein rajoitettuun ymmärrykseen organisaatioiden siglanointi- ja vuorovaikutusprosesseista.

Riskit pönötyssokeuteen liittyen perustuvat usein eri toimijoiden rajoittuneeseen näkemykseen yhteiskunnallisten järjestelmien luonteesta ja mahdollisuuksista sekä kyvyttömyyteen tunnistaa pönötykseen liittyviä sosiaalisia konteksteja ja vuorovaikutusrakenteita. Nykyistä kriittisempi, kokonaisvaltaisempi ja johdonmukaisempi ajattelu olisikin toivottava lähtökohta ja tulevaisuuden linjaus. Kriittisellä ajattelulla on tärkeä ja arvostettu asema matkalla pönötysvapaaseen yhteiskuntaan.

Toisaalta sokeus nähdä systeemisiä kokonaisuuksia sekä niiden välisiä vuorovaikutussuhteita voi muodostua eri yhteisöissä ja organisaatioissa harjoitettavan tulevaisuus- ja ennakointityön suoranaiseksi esteeksi. Varoitankin tässä yhteydessä paitsi pönötyssokeudesta myös asian kielteisistä implikaatioista ennakointiprosessien ja proaktiivisen tulevaisuustyön kannalta. Jo yksi pönöttävä johtaja voi tuhota dialogiin pyrkivän ennakointiprosessin organisaatiossa.