Kulttuurihistorian alan väitöskirja tutkii, miten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset merkityksellistävät muistisairautta ja muistisairaan ihmisen ajallisuutta ja millaista toimijuutta nämä käsitykset rakentavat muistisairaalle ihmiselle. Väitöskirja tutkii myös, miten nämä käsitykset ovat muuttuneet 1980-luvulta nykypäivään.

Tutkimuksen aineisto koostuu kahdesta lähdekokonaisuudesta: lomakekyselyllä vuonna 2019 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta kerätystä muistitietoaineistosta (191 vastaajaa) ja vuosina 1985–2019 Suomessa julkaistuista muistisairaan hoidon oppaista ja oppikirjoista (76 kappaletta).

Tutkimus kiinnittyy hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen, jossa tutkimuksen tavoitteena on tutkittavan ilmiön syvällinen ymmärtäminen ja tulkintojen tekeminen. Tutkimuksessa painottuu historiallistavan lähiluvun menetelmä. Tutkimusprosessin eri vaiheissa on käytetty myös muistitietohistorian menetelmiä ja aineistossa havaittujen ilmiöiden luokittelua. Historiatutkimukselle tyypillisesti tutkimuksessa korostuu aineistolähtöisyys ja kontekstualisointi. Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat ajallisuus ja toimijuus. Tutkimus kiinnittyy kulttuurisen terveystutkimuksen kentälle.

Tutkimus kartoittaa muistisairauteen liittyviä historiakuvia ja tuo esiin puheenkenttiä, joissa muistisairautta ja muistisairasta ihmistä on määritelty. Tutkimus osoittaa, että kulttuurisesti muistin heikkeneminen on mielletty normaaliksi, vanhuuden aikaan kuuluvaksi ilmiöksi aina antiikin ajalta lähtien. Muistisairauksien määrittely on tutkimuksen kohteena olevan ajanjakson aikana kiinnittynyt vahvasti Alzheimerin taudin tyyppioireeseen, muistin heikkenemiseen. Nämä kulttuuriset mielikuvat sairaudesta voivat myös nykyajassa vaikuttaa siihen, kuinka muistisairaudet ymmärretään, ja kuinka muistisairaan ihmisen hoitoa toteutetaan.

Muistisairauksien määrittely kytkeytyy psykiatrian, geriatrian ja neurologian tutkimusalojen kehittymiseen. Muistisairaiden hoito on Suomessa siirtynyt sairauden määrittelyssä tapahtuneiden muutosten myötä psykiatrisen hoidon kentältä vanhusten huollon vastuualueelle. Tutkimuksessa muistisairaan hoidon kehittyminen nähdään nelivaiheisena. 1980-luvulla painottuivat normaalin vanhenemisen ja aktivoi-van hoidon ideaalit. 1990-luvulla muistisairaan hoidossa keskiöön nousi yksilö ja hänen elämänhistoriansa. 1990–2000-luvun vaihteessa alkoivat korostua varhainen diagnoosin teko ja tulevaisuuteen varautuminen. 2000-luvun edetessä tieto muistisairauksien ennaltaehkäisyn mahdollisuuksista lisääntyi. Yksilön vastuu sekä sairasumisesta että sairauden hallinnasta on kasvanut tutkimuksessa tarkastellun ajanjakson aikana.

Tutkimuksessa tarkastellaan käsitteen historian läsnäolo avulla muistisairauden ja muistisairaan ihmisen muuttuvaa aikaa sekä näihin liittyvissä käsityksissä tapahtuneita muutoksia. Käsitteen historiantuntu avulla tarkastellaan, miten ammattilaiset merkityksellistävät muistisairaan ihmisen ajallisuutta ja toimijuutta. Se, miten muistisairautta on kussakin ajassa määritelty, on vaikuttanut muistisairaan ihmisen toimijuuden mahdollisuuksiin.

Tutkimuksessa on kehitetty toimijuuden käsitteellinen viitekehys, jossa toimijuutta tarkastellaan kommunikatiivisena, dynaamisena ja ruumiillisena toimijuutena. Tutkimuksessa esitetään myös malli, joka auttaa arvioimaan muistisairaan hoidon ammattilaisten kykyä tunnistaa ja käyttää tietoa muistisairaan ihmisen elämänhistoriasta hoidossa. Viitekehystä ja mallia voidaan hyödyntää muistisairaan hoidon laadun kehittämisessä. Ne voivat auttaa ammattilaisia havaitsemaan muistisairaan ihmisen toimijuuden ja ajallisen subjektiuden ulottuvuuksia.

Tutkimus osoittaa, että muistisairaan ihmisen toimijuuden tukeminen edellyttää muistisairauksien hoidon erityisosaamista. Voidakseen optimaalisesti tukea toimijuutta, tulee ammattilaisten tunnistaa, millaisia tarpeita muistisairaalla ihmisellä on. Tutkimus ehdottaa tarvitseminen-modaliteetin lisäämistä Jyrki Jyrkämän aiemmin esittämien kuuden modaliteetin rinnalle.

Kulttuurihistoriallinen tutkimus sosiaali- ja terveydenhuollon tavoista määritellä muistisairaan ihmisen ajallisuutta ja toimijuutta eri aikoina auttaa ymmärtämään sitä kenttää, jossa muistisairaan hoitoa nykyisyydessä toteutetaan. Tutkimus lisää tietoa siitä, millaiset historiallisesti muotoutuneet kulttuuriset käsitykset muistisairaasta ja muistisairaasta ihmisestä ovat läsnä hoidon nykyisyydessä.