Tässä artikkelissa tarkastellaan Suomen ulkopolitiikkaa 2000-luvulla arvioimalla sekä poliitikkojen että poliittisten puolueiden määrällistä vastuun jakaantumista ulkopolitiikan keskeisissä tehtävis-sä eli ulkoasiainvaliokunnan jäseninä, ulkoministereinä ja tasavallan presidenttinä. Erityisenä kiin-nostuksen kohteena on sukupuolten välinen tasa-arvo. Ottamatta kantaa puolueiden kykyyn edistää tavoitteitaan ulkopolitiikan keskeisissä tehtävissä (substantiivinen valta), eniten mahdollisuuksia ul-kopoliittisen vallan käytölle (potentiaalinen valta) on ollut sosiaalidemokraateilla ja kokoomuksella. Perinteisesti sukupuolten välistä tasa-arvoa edistäneet vasemmistopuolueet jäävät naisten osuutta vertailtaessa oikeistopuolueille. Naisten esiinmarssi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa nähtiin kylmän sodan päätyttyä 1990-luvulla, mutta artikkelissa osoitetaan, että lopullinen läpimurto on yhä saavut-tamatta: tasa-arvoa edistävästä ulkopoliittisesta imagostaan ja kansainvälisestä tasa-arvomenestyk-sestään huolimatta Suomen oma ulkopolitiikan päätöksentekoeliitti on 2000-luvulla yhä miehinen. Tämän vuoksi perinteinen tasa-arvonäkökulma on yhä relevantti osa erilaisia tutkimusstrategioita.