Tiedostamattoman ”löytäminen” yhdistetään Sigmund Freudin 1900-luvun alussa kehittämään psykoanalyysiin. Aikalaisensa Eduard von Hartmannin ohella Freud viittaa Unien tulkinnassaan (Die Traumdeutung, 1899) 1800-luvun alun romantiikan filosofeihin F. W. J. Schellingiin, Arthur Schopenhaueriin ja Gotthilf Heinrich von Schubertiin1. Tästä ei kuitenkaan tule päätellä, että romantikot olisivat ”ennakoineet” psykoanalyysia, vaan Freud pikemminkin otti heiltä vaikutteita. Minän tiedostamaton toiminta oli tunnettua jo saksalaisille idealisteille, ja mielen ”pimeä puoli” oli yleinen aihe saksalaisen romantiikan kirjallisuudessa.